Puolison suostumus

Lainhuutoa haettaessa kirjaamisviranomainen tarkastaa, että luovutus kuten kauppa, on pätevä. On tarkastettava esimerkiksi, onko puolisoiden yhteisenä kotina käytettäväksi tarkoitetun kiinteistön kauppaan toisen puolison suostumus. Näin riippumatta siitä, onko puolisoilla avioehtoa ja siitä huolimatta, että toinen omistaa kiinteistön yksin. Säädöksellä on tarkoitus suojata perheen asumista.

Käytännön työssä on jatkuvasti tulkittava, millaisen rakentamattoman kiinteistön myyntiin suostumus tarvitaan. Voihan olla, että metsäinen rantatontti on ollut kauan yhteisissä unelmissa vakituisen asunnon rakentamispaikaksi. Piirustukset tehtynä ja rakennuslupa hakeilla. Sitten toinen menee ja romahduttaa koko suunnitelman myymällä tontin. Ilman suostumusta ei kauppa käy. Epäselvää lainsäädäntöä sanoisin ja ehkä jopa liian pitkälle vietyä.

Toinen suoranainen epäoikeudenmukaisuus syntyy tilanteessa, jossa yksin elänyt menee kypsällä iällä avioon. Asustelee uuden puolisonsa kanssa pirttiään ja menettää sitten surukseen kumppaninsa. Mieleen tulee, että jospa muuttaisi vaikka kirkolle leskenpäiviä elelemään yksinäisistä nurkista. Kuinkas käykään! Puolisolla on aikuisia lapsia, jotka eivät ole erityisemmin välittäneet vanhempansa uudesta liitosta. He ovat nyt tulleet perillisinä vanhempansa sijaan ja heiltä pitää kysyä lupa kiinteistön myyntiin. Tarkoitus lienee suojata näiden lasten perintöoikeutta, mutta eikö maalaisjärjellä ajatellen tässä mennä liian pitkälle sotkeutumaan inhimillisten suhteiden verkkoon. Onko suojelu tarpeellista tässä mittakaavassa?