28.9.09

Hyvä hoito on velanmaksua

Olin viime viikolla kuuntelemassa tiedotustilaisuutta egyptiläisen Eveline Fadayelin oleskelulupahakemuksen hylkäämisestä. Tilanteessa Fadayelin poika kertoi, kuinka he Suomessa asuvien veljesten kesken näkevät tilanteen. Äiti on pitänyt heistä huolen, kun he olivat lapsia. Nyt on heidän aikansa pitää huolta äidistä, joka on sairas ja jolla ei ole omaisia Egyptissä.

Tilaisuus oli koskettava ja se on mielessäni nyt, kun edessä on vanhustenhoitoa koskeva välikysymyskeskustelu. Me olemme velkaa niille, jotka ovat rakentaneet tätä maata sodan jälkeen. Olemme velkaa hyvän hoidon verran isille, äideille, sedille ja tädeille, isovanhemmillemme. Meidän hyvästämme on suurin osa heidän ahkeruutensa ansiota.

Maailmalla kulkee sananlasku – Tärkeämpää kuin olla tärkeä on olla ihminen. Toisinaan tuntuu, että hallitusohjelma on tärkeiden ihmisten kirjoittamaa tärkeää tekstiä. Se, mitä on sanottu vanhustenhoidon tavoitteista, on kirjoitettu, koska on jotain siitäkin osa-alueesta kirjoitettava. Vaalilupaukset ovat unohtuneet.

27.9.09

Ei lentäjäksi syntynyt

Pääsin perjantaina ja lauantaina Fokker kuljetuskoneen kyydissä seuraamaaan Naisten valmiusliiton Nasta-harjoitus Tikkaa Tikkakoskelle ja takaisin. Mennessä olin iloisesti yllättynyt. En muista lomalennoilla istuneeni niin mukavassa ja tasaisessa kyydissä. Olisin suorastaan toivonut, että kone olisi vähän enemmän kaarrellut.

Palatessa istuin peräosassa ja sää oli ilmeisesti aika tuulinen. Tiedänpä nyt, että ilmassa voi tulla merisairaaksi. Siltä se ainakin tuntui. Jouduin vielä parin tunnin jälkeenkin käymään pitkäkseni, kun pyörrytti. Se siitä sankarillisesta matkustajasta.

24.9.09

Luottamus on vaarantunut

Kolme suurinta puoluetta on saanut vaalirahoitusta sellaisilta tahoilta, joissa tuen todellisia rahoittajia ovat olleet kansalaiset riippumatta heidän poliittisista näkemyksistään ja myös niiden vastaisesti. Ay-liikkeen, Raha-automaattiyhdistyksen ja valtionyhtiöiden kautta tullut rahoitus ovat esimerkkejä tästä. Useissa rahoituspäätöksissä päätöksentekijät näyttävät käyttäneen asemaansa väärin omaksi tai puolueensa hyväksi.

On pakko todeta, että eduskunnan ja hallituksen toimintakykyyn ja kokoonpanoon kohdistuu epäluottamusta. Vaalirahakohu on jo nyt vienyt taloudellisen taantuman aikana tärkeitä voimavaroja päätöksenteosta poliittisen sopan keittoon.

Vaalirahakohun vuoksi on väistämättä menetetty tulokset siitä työstä, jota on tehty kansalaisten mielenkiinnon herättämiseksi politiikkaan ja äänestysinnon kohottamiseksi. Kansalaisten luottamus poliitikkoihin ei palaudu sillä, että odotetaan julkisen kohun vaientumista.

19.9.09

Kuopiossa

Eduskunnassa on kiireiset ajat. Vielä on ensi viikko aikaa jättää budjettiin liittyvät talousarvioaloitteet ja lakialoitteet. Nautin kiireisestä työskentelystä, jos on selvää, mitä on tekemässä. Nyt on käsissä myös vaikeita asioita, joissa on vaikea ratkaista oikea toteutustapa. Juristina lakialoitteisiin suhtautuu välillä ehkä liiankin vakavasti. Haluaisi, että ne ovat täydellisiä ja sellaisenaan toteutuskelpoisia. Kiire ei tue tätä tavoitetta.

Palasin tänään mielenkiintoiselta seminaarimatkalta. Kuntien eläkevakuutuksen valtuuskunta ja hallitus kokoontuivat Kuopiossa miettimään visiota ja strategiaa. Puolen vuoden kokemuksella pidän työskentelyilmapiiriä kaikesta kohusta huolimatta hyvänä. Myös luvut näyttävät, että Kevassa eläkeratkaisut käsitellään nopeasti ja luotettavasti.

Suosittelen Kuopiossa kävijöille tutustumista Koivumäen kartanoon. Jugend-tyylin ihailijana nautin talon tunnelmasta, jota ei ole pilattu 70-luvun remontein.

10.9.09

Oikaisu Tarastille

Vaalirahoitusta pohtivan toimikunnan puheenjohtaja Lauri Tarasti on todennut, että suhtautuminen puolueen järjestöjen ulkopuolisiin sivujärjestöihin ja säätiöihin on kysymyksiä herättävä. Tähän liittyen hän on heittänyt kevyesti ilmaan kysymyksen, ovatko kristilliset yhdistykset kristillisdemokraattien sivujärjestöjä.

Kysymys on mielestäni loukkaava sekä kristillisissä yhdistyksissä toimivia kohtaan että kristillisdemokraatteja kohtaan. Yhtä hyvin olisi voinut kysyä, ovatko suomalaiset yritykset olemassa kokoomuksen kannatuksen takaamiseksi.

Kristillisillä yhdistyksillä ja kristillisdemokraateilla on varmasti samoja jäseniä ja toiminnassa on sama arvopohja. Yhdistysten toiminnan tavoite on kuitenkin aivan jossain muualla, sanoisinko korkeammalla, kuin kd:n rahoituksen keräämisessä tai kannatuksen lisäämisessä.

9.9.09

Vihdoin valoa FASD-lapsille

Ministeri Risikko on luvannut, että päihdeäitien pakkohoidosta annetaan tällä vaalikaudella hallituksen esitys. Tänään vielä elämme tilanteessa, jossa raskaana olevalla naisella on vapaus juoda lapsensa terveys. Samalla hänet jätetään vaille tukea, jota riippuvuudesta kärsivä tarvitsisi.

Pakkohoito vaarantaa aina yksilön oikeudet. Sikiön pakolla nauttima alkoholi tekee saman. En usko, että lopulta yksikään hoidon ansiosta terveen lapsen synnyttänyt äiti on vihainen siitä, ettei hän saanut rauhassa jatkaa viinan ja huumeiden värittämää elämää.

Luonnollisesti oikeusvaltiossa pakkohoidon edellytysten tulee olla korkealla. Yksi malli olisi vapaaehtoinen pakkohoito, jossa nainen voisi etukäteen ilmoittaa suostumuksensa hoitoon hakeutuessaan, että häntä saadaan raskauden ajan pitää sikiön terveyden kannalta välttämättömässä hoidossa.

6.9.09

Nyky-yhteisöllisyyttä

Yhä useampi kadulla vastaantuleva puhuu puhelimeen. Osa hoitaa asioitaan, mutta monelle puhelin on kuin tupakka ennen. Puhelimesta saa itsevarmuutta luomalla yhteyden ihmiseen toisaalla.

Luin suomalaisen yrityksen tuoteyhteisön mainosta. Liittymällä yhteisöön voi tutustua yrityksen filosofiaan ja sen tuotteiden syvimpään olemukseen. Lisäksi voi seurata oman tuotekokoelmansa karttumista. Samanhenkisten ihmisten yhteisö muodostuu desing-tuotteiden omistajuudesta tai ihailusta. Yritys houkuttelee asiakkaaksi lupaamalla yhteisöllisyyttä, mutta varaa oikeuden lakkauttaa yhteisöohjelman.

Tupakka on epäterveellistä, mutta sen ympärille muodostuvassa yhteisöllisyydessä on vielä jotain tervettä. Ihmiset kohtaavat toisensa face to face, ei vain naamakirjan tai muun materiattoman materialistisen näennäisyhteisöllisyyden kautta. Profiili luodaan ottamalla kontakti ihmiseen, ei valitsemalla kiiltokuvia itsestä tai luomalla laadukasta imagoa.

Vaan auttaako vastaan potkiminen? Päätyykö niin vain pylväspyhimykseksi erämaahan, jonne ei ole laajakaistayhteyttäkään?

1.9.09

Helsingissä taas

Raahasin eilen työpäivän jälkeen kainalossani patjan halki Helsingin ydinkeskustan. Samoin tyynyt, peiton ja silitysraudan ja kolmannella kerralla ruokakassin ja siivousvälineet. Iltapala - ruisleipää ja kylmää maitoa - onnistui sitten jo lattianrajassa patjalla istuen.

Olen tästä eteenpäin kolme päivää viikosta Helsingissä ja kaksi etätyöpäivää kotona. Eduskuntatyö on mielnkiintoista, mutta hektistä tästä tulee sopeutuessa kotona ja poissa kotoa.