29.9.08

Näitä kahta en ymmärrä

Tuomioistuinharjoittelussa tulee vuoden aikana niin paljon uutta asiaa, etten ole jaksanut kovin paljon pohtia yhteiskunnan epäkohtia. Huomaan sen blogissani. Mieluummin kirjoitan kevyesti kuin pohdiskellen. Poliitikkona koen tästä vähän huonoa omaatuntoa, sillä päätöksentekijän tehtävä on tietää, missä mennään. Olen yrittänyt pysyä itselleni rehellisenä sillä tavoin, etten kirjoittaisi mistään vain vaikuttaakseni todellista viksummalta.

Tästäkin unesta tärähtää aina välillä hereille. Nyt ihan lainsäädännöllisistä epäkohdista. Summaarisella osastolla käsitellään konkurssiasiat, joiden kanssa en ole tenttikirjojen jälkeen ollut tekemisissä. Jotenkin nostatti niskavillat pystyyn menettelytapa, jota käytetään varattomien konkurssipesien kohdalla. Tuomioistuimen on tehtävä päätös konkurssin raukeamisesta, jos konkurssipesän varat eivät riitä konkurssimenettelyn kustannusten suorittamiseen eikä kukaan velkojista ota kustannuksista vastatakseen. Näin myös silloin, jos velkojille konkurssipesän varoista tuleva kertymä jäisi niin vähäiseksi, ettei konkurssin jatkamista voida sen vuoksi pitää tarkoituksenmukaisena. Pesänselvittämisessä tähän vaiheeseen on aika työ, mutta silti tuntuu jotenkin nurjalta, että varattoman pesän vähistä varoista maksetaan varsin suuria palkkioita pesänselvittäjänä toimivalle asianajajalle. Jonkinlainen etukäteisarvio pitäisi voida tehdä ilman mittavia toimnpiteitä niin, että vähästäkin rahasta jäisi jaettavaksi alkuperäisille velallisille.

Toinen ikävä kohta liittyy luottotietorekisteriin. Lain mukaan luottotietorekisteriin voidaan tallettaa tieto maksun laiminlyönnistä, joka on todettu tuomioistuimen vahvistamalla sovinnolla. Olen siinä ymmärryksessä, että rekisteriin voi päätyä kiistämällä laskun osan oikeellisuuden ja päätymällä lopulta yhteisymmärrykseen velkojansa kanssa. Muutenkin kysymykset laskunsa perusteista voivat tulla yllättävän kalliiksi, kun velkoja saattaa vaatia useita satoja euroja yksinkertaisistakin kirjalisista lausumista.

27.9.08

Itseviha

Osallistuin eilen Turvallisuus- ja puolustusmessuille Lahdessa. Illalla oli upea Juhlatattoo. Sotilassoittokuntien musiikki vei ajatukset väistämättä niihin vuosiin, jolloin varusmiestemme ikäiset nuoret miehet joutuivat kohtaamaan rintamalla aseiden tuoman kauhun. Silloin aseet puhuivat hengissä selviämiseksi, kotien puolustamiseksi.

Puhuvatko aseet tänään siitä, että kaikki toivo on mennyt. Siitä, että maailma tuntuu väistämättömästi osoittaneen, että rakkautta ja hyväksyntää on tarjolla vain rajallisesti eikä sitä riitä kaikille?

Toisen ihmisen minuuden voi tappaa hitaasti mitätöimällä hänet. Samalla kuolee ihmisen kyky empatiaan, jää vain epätoivoinen viha. Tunnemme sanan itserakkaus ja itsesääli. Itsevihaa me emme tunne. Kukaan ei vihaa itseään ellei hän saa siihen toisilta apua. Kuinka murheellinen onkaan logiikan sääntöjen mukaisesti sen ihmisen tila, joka vihaa ihmiskuntaa. Hän on osa vihaamaansa.

Suosittelen lämpimästi Michael Enden Momo-nimisen lastenkirjan lukemista. Se kertoo jotain todellista elämästämme tänään. Me emme näe toisiamme, koska meillä ei ole aikaa. Kiirehdimme kohti jotain, jota tavoitellessamme hukkaamme enemmän kuin saavutamme. Ei lakien muutos, ei ministerin erottaminen, eivät komiteamietinnöt eivätkä kunnalliset tai yksityiset palveluntuottajat voi alkaa puolestamme rakastaa lähimmäistä. Sinä voit rakastaa ja niin tekemällä saatat pelastaa monia ihmishenkiä!

21.9.08

Merellistä lepoa

Ihana syyspäivä. Vain vaimea merituuli ja auringonpaistetta kesäiseen tapaan. Sain olla virkistymässä veneretkellä, sienimetsässä, 13 asteisessa merivedessä saunan jälkeen ja päiväunilla. Nyt jaksaa taas.

Huomenna alkaa olla viimeiset metrit edessä Vammalan valtuutettuna. Kuntamme siirtyy kunniakkkaaseen historiaan ja varmasti yhtä kunniakkaaseen tulevaisuuteen Sastamalana. Valtuusto kokoontuu kesätauon jälkeen.

17.9.08

Presidenttifoorumissa ja rullailemassa

Eilinen presidenttifoorumi eli presidentti Tarja Halosen järjestämä keskustelutilaisuus kuntapalveluista oli mielenkiintoinen. Monen tunnin tilaisuus sisälsi avauksia moneen aiheeseen, mutta syvälle ei ollut mahdollista mennä. Presidentin oma avauspuheenvuoro oli käytännönläheinen.

Presidentinlinna oli kaunis, tunnelma rennon asiallinen. Ihmettelin, etten jännittänyt tilaisuutta, vaikka olin ensikertalainen talossa. Keskustelua voi katsoa osoitteessa www.presidentti.fi ja sieltä presidenttifoorumi. Oma puheenvuoroni on noin kolmen tunnin kymmenen minuutin kohdalla, jonne voi loikata suoraan halutessaan.

Tänään nautin taas tunnin rullaluistelulenkistä kuulaassa syysilmassa. Keväästä taidot ovat petraantuneet jo sen verran, että osaan jarrutella jyrkänkin mäen alas. Silti edelleen nolottaa, jos vauhti tökkäisee kiveen tai päällystevaurioon ja täytyy horjahtaen palauttaa tasapaino. Olisi mukavaa, jos aina ja joka tilanteessa voisi näyttää fiksulta ja filmaattiselta. Kukapa meistä siinä onnistuu? Ja miksi pitäisikään. Itsekseni iloitsen siitä vauhtiin päästessäni, ettei kaikki hauskuus kuulu vain kaksikymppisille. Tunnin reipas lenkki kuluttaa muuten noin 700 kilokaloria eli on siitä hauskuuden lisäksi hyötyäkin.

Ja vielä: Iloitsen siitä, että saimme todella edustavan ehdokaslistan Sastamalan kuntavaaleihin. Mukana ovat lisäkseni Aimo Halme (insinööri, 54v),Harri Inkinen (aluepäällikkö, diplomi-insinööri, 29v),Jyri Kauppinen(srk-mestari, 48v), Irmeli Lehikoinen(diakoni, 64 v), Teemu Lyytikäinen (insinööri, AMK, 36v), Repe Mäensivu (opiskelija, 21v), Aimo Mäkinen (palomies,32v), Miika Parvio(DI, projektipäällikkö, 28v, Aili Riihimäki (eläkeläinen, erityisopettaja, 68v),Jukka-Pekka Selin(yleinen edunvalvoja,56v) ja Raili Työppönen (vahtimestari, 56v). Olen melkolailla varma, että edelleen saamme kolme valtuutettua ja hyvät mahdollisuudet tällä joukolla viiteenkin!

15.9.08

Nyt mua viedään linnasta linnaan

Seitsemäs rikosistuntopäivä takana. Jäljellä kaksi ja mahdolliset lautakuntapäivät. Huomenna osallistun Helsingissä Presidenttifoorumiin. Kuten työkaverini totesi - kontrasti on melkoinen. Varkauksia tänään ja huomenna presidentinlinnan kauneutta. Elämä on!

7.9.08

Velkaa ja konkursseja

Olen siirtynyt auskultoinnissa summaarisiin asioihin. Velkasaamiset ja konkurssit tulevat tutuksi. Aihealue on mielenkiintoinen, mutta tuo taas esiin yhdenlaisia ihmisen elämän ikäviä vaiheita. Kun velkomusasiassa annetaan yksipuolinen tuomio, jonka kanssa velkoja voi mennä ulosottoon pyytämään saamistensa perintää, on taustalla kovin erilaisia elämäntilanteita. Joku on sairastunut tai jäänyt työttömäksi eikä selviä enää maksuistaan. Joku on vain halunnut syödä leveämpää leipää kuin mihin varaa olisi ollut.

Olisi helpompaa itselle toimia tehtävässä, jossa voisi auttaa osapuolia pääsemään sovinnolliseen ratkaisuun tilanteessa. Se ei ole käräjäoikeuden tehtävä, mutta tuomioistuimeen jätetty hakemus saattaa silti johtaa sovintoonkin. Velallinen maksaa tai alkaa muuten toimia asian selvittämiseksi.

Tosiasia on sekin, ettei velallinen ole näissä tilanteissa läheskään aina sääliteltävä taho. Ei ole oikein, että aliurakoitsija jää työstään vaille korvausta tai pienyrittäjä palkattaan. Vuokranantajalle kuuluu vuokra asunnostaan.

Kun puhutaan sekaisin rahasta, kodeista ja välttämättömästä elannosta, tilanteet ovat tunnetasolla sekavia ja hämmentäviä. Joissain tilanteissa olisi hienoa, kun voisi todeta vanhan tuomarinohjeen mukaan: mikä ei ole oikeus ja kohtuus ei voi olla lakikaan.

Ilmassa on muuten huonoja merkkejä. Konkurssi ei ole mikään harvinaisuus.

4.9.08

100-vuotiaalla Tarjanteella

Lapsuuden murheelliset hetket voivat olla kovin moninaisia. Tänään muistelin tilannetta, jossa olin Ruovedellä kummieni mökillä kolauttanut varpaan kallioon. Olin ehkä neljä tai viisivuotias. Ei se haava mitään, mutta kun ei laastarivarvasta saanut mennä kastelemaan Tarjanne-laivan aaltoihin. Piti tyytyä vain vilkuttamaan.

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa laivan kyytiin käräjäoikeuden kesäretkellä. Näsijärvi oli onneksi tyyni, sillä myrskyssä olisi pahimmillaan voinut käydä niin, että Tampereelle olisi tullut mittava vajaus oikeudessa ja kohtuudessa. Maukasta kalasoppaa ja mukavaa seuraa. Aurinkokin kruunasi purjehduksen ja aamuinen sade oli muisto vain.

2.9.08

Viestikarnevaalit

Aamulehden viestikarnevaalit olivat riemukasta katseltavaa työpäivän jälkeen. Satamäärin koululaisia kirmasi Pyynikin kentällä. Voittajiakin saatiin, mutta menestys ei ollut hauskuuden mittari.

Kun jalat eivät tunnu enää kestävän juoksua ja hyppelyä, mietin mahtaisiko pyörätuolikoripalloon päästä mukaan. Sitten hoksasin, että se vaatii ihan jotain muita taitoja kuin mitä tavallisella kaduntallaajalla on. Jotain rämäpäätä täytyy silti löytyä niillekin, joita akilleen kantapää vaivaa!