25.5.14

Kiitos!

Kiitos kaikista äänistä kristillisdemokraateille ja kaikesta avusta vaalityössä! Kiitos mielenkiintoisista tapaamisista ja keskusteluista!

19.5.14

Välittäminen luo rauhaa ja vakautta

EU:n keskeinen idea on yhdistää Euroopan kansoja ja valtioita niin, että sota olisi sotaa itseä vastaan. Näin ilmenee selkeästi sodan järjettömyys. Osa on sitä mieltä, että rauha olisi vielä vakaampi, jos jatkaisimme kohti liittovaltiota. Itse en usko sen olevan oikea tie. Yksi perustelu on demokratiakehityksen alamäki. Mitä kauemmas valta viedään, sitä vähemmän ihmisiä kiinnostaa. Omat asit ovat yhä keskeisemmin niitä, joihin voi kokea vaikuttavansa. Yhteiset asiat eli politiikka ovat kaukaisia omalle arjelle. Jo nyt olemme liian passiivisia toimimaan yhteiseksi hyväksi. Sitä kehitystä ei ole syytä vahvistaa. Tuoko rauhaa lopulta se, jos muutumme välinpitämättömiksi?

6.5.14

Suomen tulee vaikuttaa

Valtioneuvoston selonteossa EU-politiikasta todettiin, että Suomen vaikuttamisen suurimmat kehittämistarpeet kohdistuvat riittävän varhaiseen vaikuttamiseen niin komission kuin Euroopan parlamentin suuntaan. Tämä tarkoittaa, että tähän mennessä olemme otaneet asioita liikaa annettuna ja olemme yrittäneet vaikuttaa ruokalistaan siinä vaiheessa, kun raaka-aineet ovat jo pöydällä. Osa-alueita, joissa vaikuttaminen on keskeistä, on listattu ministeriöittäin. Vaalien jälkeen vaikuttamistyö aloitetaan toivottavasti tehokkaasti. Komission pääsihteeristöön pyritään vaikuttamaan erityisesti neljässä kokonaisuudessa. Omiin vaalitavoitteisiini kuuluu niistä erityisesti sääntelyn toimivuus. Seuraavalla viisivuotiskaudella. EU:n lainsäädäntötoiminnan tulee kohdistua olennaisiin kysymyksiin ja olla tosiasiallisesti tarpeellista ja hyväksyttävää. Säädösten on oltava selkeitä, toimivia ja täytäntöönpanokelpoisia. Osallistuin Tampereella Kemianteollisuuden järjestämään vaalipaneeliin ja siinä meille ehdokkaille jätettiin evästykseksi, että säädösten vaikutusarviointiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. On selvitettävä ehdotusten kilpailukyky- ja työllisyysvaikutukset heikentämättä työntekijöiden ja kuluttajien suojaa. Kolme muuta keskeistä vaikuttamisen aluetta ovat Euroopan talous- ja rahaliiton kehittäminen, keskustelu perussopimusmuutosten todellisesta tarpeesta sekä oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen. Suomen näkemys on, että Unioni voi vastata useimpiin haasteisiin nykyisten perussopimusten pohjalta eikä muuttamiselle ole jäsenmaiden yhteistä tahtoa. Aina tulee muistaa, että mahdollisten muutosten tulee olla kansalaisten kannalta hyväksyttäviä. Oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen edellyttää sen seurantaan ja valvontaan pysyvää, säännöllistä ja kaikki jäsenvaltiot kattavaa järjestelyä. Oikeusvaltioperiaatteella tarkoitetaan, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. On selvää, että rauhaan ja vakauteen pyrkivässä unionissa tämä periaate on keskeinen ja luovuttamaton.

4.5.14

Anna hyvä työn jatkua

Aamulenkki sujui tänään kävellen. Näin kurjen ja ketun - onneksi aika kaukana toisistaan. Muistelin Aisopoksen satua ja löysinkin sen netistä. Kettu kutsui kurjen syömään, mutta tarjosi keittoa laakealta lautaselta. Pitkänokkainen kurki ei voinut syödä mitään. Kurki puolestaan kutsui ketun ja tarjosi aterian syvästä kapeakaulaisesta ruukusta. Opetus oli: Älä tee toiselle sitä, mitä et halua itsellesi tehtävän! Eurovaaleihin mennäkseni - mitä en haluaisi itselleni tehtävän: 1) MEP ei aja Suomen etua vaan yksisilmäisesti eurooppalaisen puolueryhmänsä linjaa. 2) Suomea viedään EU-liittovaltioon, jossa ison sana ratkaisee ja paikallinen päätösvalta liukenee. 3)Siämarkkinoita estetään kehittymästä. 4) Talouskasvu ja laajentumispyrkimykset toteutetaan ottamatta huomioon ihmisoikeuksia ja tavallisen ihmisen hyvää elämää, arkea. Tästä jo näkeekin, mitä itse ja mitä kristillisdemokraateissa painotamme: Ajamme Suomen etua.Vastustamme liittovaltiokehitystä. Edistämme sisämarkkinoita. Puolustamme ihmisoikeuksia.

27.4.14

Vaalikonetenttiin

Kirjoittelen tätä junaa korvaavassa bussissa Sastamalan ja Tampereen välillä. Rataa kunnostetaan - onneksi. Juna on nopea ja järkevä tapa kulkea täältä sekä Tampereelle että Helsinkiin. Harmittaa, että seutulippumme koskee vain bussiliikennettä. Käyn Helsingissä Ylen vaalikonetentissä. Neljä minuuttia on siis syy tähän reisuunn. Illalla on Sastamalan valtuusto, johon ehdin myöhässä. Työssäni valtiosihteerinä olen joutunut varsin vähän keskusteluun median kanssa. Sen verran kuitenkin, että olen tullut ehkä tarpeettomankin varovaiseksi. Maalaisjärkisenä ja rehellisenä ihmisenä on vaikea hyväksyä ensinnäkin sitä tietotason vaatimusta, joka kohdistuu esimerkiksi ministeriin. Joskus minuunkin. Toisekseen en haluaisi, että yhteisten asioiden hoitoon kohdistuva muutenkin vähäinen into karsiutuu edelleen, kun luullaan, että politiikassa toimivat tietävät kaiken. Päätöksenteon on perustuttava faktoihin ja perustietojen pitää olla kunnossa. Onko kaiken tiedon kuitenkaan tarve olla jatkuvasti muistissa ja annettavissa kuin apteekin hyllyltä? Jokaisella hallinnonalalla on monipuolinen sikermä monimutkaisia asioita. Mielestäni keneltäkään ei pidä odottaa, että hän osaa ne aina kysyttäessä. Ehkä tämä on muistamattomuuden puolustus. Oma tapani käsitellä asioita ei ole painaa yksityiskohtia muistiin. Tunnen erittäin loogisia ajattelijoita ja päätöksentekijöitä, joilla on sama tapa. Mielestäni ei ole ihan rehtiä hankkia kannuksia esimerkiksi vaalikeskusteluissa sillä, että on selvittänyt sopivaa nippelitietoa keskustelua varten. Se saattaa vakuuttaa, mutta kertooko se kuulijalle jotain todellista?

3.4.14

EU - valtioiden liitto, ei liittovaltio

Kierrän kahtena päivänä tällä viikolla meppimme Sari Essayahin kanssa Pirkanmaalla. EU-vaalit ovat tulossa. Millaisin ajatuksin? Suomen Kristillisdemokraatit kuuluvat EU:ssa tällä hetkellä suurimpaan EPP-ryhmään. Ryhmän periaateohjelma pohjaa edelleen vahvasti kristillisiin ja kristillisdemokraattisiin periaatteisiin. EPP:n periaateohjelma määrittää perusarvot seuraavasti "Ihmiselämän arvo kaikissa sen olemassaolon vaiheissa, vapaus ja vastuu, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, totuus, solidaarisuus ja subsidiariteetti. Kristillinen ihmiskuva on näiden arvojen lähtökohta. Yhteisen hyvän saavuttaminen on niiden lopullinen tavoite." Euroopan kristillinen arvoperinne on suuri voimavara ja se antaa vakaan pohjan jonka varaan rakentaa. Lähdemme siitä, että Euroopan kristillinen arvoperinne on selkeästi tunnustettava ja siihen on sitouduttava avoimesti. Unionin tulee toimia kaikkialla vapauden, demokratian, ihmisarvon ja ihmisoikeuksien edistämiseksi. Tahdomme olla rakentava vaihtoehto niille ääripäille, joista toisessa reunassa halutaan muodostaa liittovaltiota ja toisessa reunassa halutaan erota EU:sta. Meidän linjamme EU:n kehittämiselle on, että sitä kehitetään itsenäisten jäsenvaltioiden yhteistyöelimenä, ei liittovaltiona, ja päätöksenteko pidetään mahdollisimman lähellä ihmistä. Katsomme, että EU-tasolla tulisi tehdä vain niitä päätöksiä, jotka ovat olennaisimpia koko Euroopan kannalta.