26.3.07

Pakkotauko

Pääsin sovitulla tavalla viime torstaina akillesjänteen leikkaukseen. Vanhat urheiluvammat ovat sitkeästi kiusanneet ja estäneet juoksemasta ja pelailemasta. Leikkaus meni OK, mutta puudutuksen hälvettyä alkoi kova päänsärky. Joskus käy niin, että selkäydinkanavasta jää tihkumaan nestettä ulos ja aiheutuu kovaa särkyä. Olemme aika tarkkaan rakennettuja kokonaisuuksia. Makuulla ei onneksi tuntunut juuri mitään ja niinpä nukuin, luin ja katsoin telkkaria reilut kolme päivää.

Tänään laitettiin veripaikka sairaalassa. Epiduraalitilaan ruiskutettiin omaa verta, joka hyytyessään muodosti reiälle paikan. Nyt ei särje päätä, mutta selkä on kipeä puudustusneulasta ja epiduraalineulasta. Pian taas kunnossa, mutta muutama päivä täytyy ottaa rauhallisesti.

Eduskunnan avajaiset jäävät väliin. No, olen ennenkin laulanut oopperassa Maamme-laulua.

21.3.07

Sanomisen paloa

Kun vaalit on käyty, saa taas yleisönosastoihin kirjoituksensa läpi. Aamulehteen oli "pakko" kommentoida:

Opiskelu sallittava työttömyyden aikana
Kansanedustaja Arto Satonen kirjoitti(AL 19.3), että ansiosidonnaista työttömyysturvaa tulisi asteittain laskea 500 päivän kuluessa. Hänen mielestään tämä ei merkitse turvan alentamista vaan työhön kannustamista. Mielestäni siitä ei pääse mihinkään, että tuen vähentäminen on turvan heikentämistä.
On ehkä henkilöitä, jotka ovat mielellään työttömyysturvan varassa odotellen tuen loppumista. Suuri osa ansiosidonnaisella tuellakin elävistä kuitenkin haluaisi töihin. Jos työtä ei ole tarjolla, ei tuen heikentäminen kannusta muuhun kuin laskemaan elintasoa entisestään. Perheellisen on vaikea vaihtaa paikkakuntaa kakkosasunnon tuellakaan, joka sinänsä olisi erinomainen parannus. Tästä Bjarne Kallis teki lakialoitteen vuosi sitten.
Työllistymistä tukisi tuen alentamista tehokkaammin se, että pahasta työttömyydestä kärsivien alojen osaajien sallittaisiin kouluttautua uusiin tehtäviin työttömyysturvan varassa. Ei olisi mahdotonta koota valtakunnallisia tilastoja siitä, mitä aloja tämä lievennys olisi syytä laajentaa koskemaan.
Vaikka kaikki työ on arvokasta, ei ole kauaksi viisasta pakottaa työtöntä taloudellisen pakon kautta hakeutumaan täysin koulutusta vastaamattomalle alalle. Oman alan töihin on sen jälkeen lähes yhtä vaikea päästä kuin pitkän työttömyyden jälkeen. Koulutuksen ja työelämän tarpeiden kohtaaminen johtaa kestävämpään tulokseen kuin alisuoriutumiseen kannustaminen.

20.3.07

Hiljalleen arkeen

Keräsimme eilen pois vaalijulisteet yhtä lukuunottamatta ja iso pressumainos otettiin myös alas. Kotona on leppoisaa, kun valvojaisia varten jo piti laittaa paikat suunnilleen kuntoon.

Nyt on aika hoitaa muita rästihommia. Olen kyläyhdistyksen puheenjohtaja, ja koulun lopettamisesta johtunut hiljaiselo olisi kevään tullen hyvä katkaista. Kd:n paikallisosaston sihteerin tehtävät täytyy taas hoitaa ajan tasalle. Tältä viikolta peruin kaikki kokoukset perheen pyynnöstä. Työkuviot selviävät vasta, kun hallitusneuvottelut on käyty.

Olen ison kiitoksen velkaa perheelleni, joka jaksoi upeasti olla mukana vaalitouhussa. Kotona oli mainostoimisto mieheni hoidettavana. Lapset taittelivat esitteitä ja laittoivat niihin tarroja. Myönnän - lahjoin vähän tietokonepeliajalla.

19.3.07

Päivä jälkeen

Uni tuli viime yönä helposti. Aamulla heräsin ilman kelloa lähettämään lapsia kouluun. Olo on apea vain ja ainoastaan siitä syystä, että Sari Essayah putosi eduskunnasta huolimatta hienosta äänisaaliista. Hän teki hyvää työtä ja hankki lyhyessä ajassa laajan asiantuntemuksen lainsäädäntötyöhön.

Mitä itse tekisin seuraavalla kerralla toisin? Taloudellista panostusta tarvitaan välttämättä enemmän kuin nyt. Toisin kuin eräs ehdokas kertoi, 5000 euroakaan ei riitä TV-mainokseen ja vaalilehteen. Ne eivät ole itseisarvo, mutta jollain tavoin on saatava tieto laajemmalle kuin nyt. Tyylikkääseen massasta erottumiseen on hyvä pyrkiä.

Lopulta - edelleen ajattelen, että se, minkä täytyy vakuuttaa olen minä itse. Hyvän tiedottamisen ja hyvien mainoksien takaa täytyy löytyä myös ehdokas, joka vakuuttaa. Sitä pääomaa toivottavasti kertyy tämän vaalikauden aikana niin, että on mistä tiedottaa. Silti nyt heti vaalien jälkeisenä päivänä irtisanoudun ajatuksesta, että vaalityö alkaa tänään. Eletty elämä ja tehty työ saa luvan riittää ilman laskelmoiden vuosien ajan kerättyjä irtopisteitä.

18.3.07

Kiitos!

Lämmin kiitos Sinulle ystävä! Sinulle, joka olet ollut hengessä mukana ja seurannut vaalityön etenemistä!
Äänisaalis oli lopulta 1137. Etukäteen asetin tavoitteen niin, että "häpeäraja" on 200 ja tulos, johon saan olla oikein tyytyväinen on 500.
Kotona ollaan helpottuneita, että äiti pysyy kotinurkissa. Itse koen myös niin, että tilanne neljän vuoden päästä 2011, jolloin lapset ovat täyttämässä 17,15 ja 13, on huomattavasti suotuisampi.
Koko kampanjan ajan olen kokenut olevani oikealla paikalla. Olen saanut kohdata mielenkiintoisia ihmisiä ja opetella myös politiikan kenttäkuvioita. Ensi kerralla, jos Luoja suo, olemme vielä viisaampina ja tehokkaampina liikkeellä.
Nyt on levon aika - iloisena, tulevaan katsoen. Toivottavasti Sinä olet vielä silloin mukana ja toivottavasti koet silloin, että olen uskottava, luotettava ja äänen arvoinen ehdokas!

Siunausta toivottaen,
Marjo

17.3.07

Vaalityö on päätöksessä

Työ on nyt tehty. Olo on iloinen ja tyytyväinen riippumatta siitä, mikä on tulos. Tilanne olisi aivan toinen, elleivät ystäväni olisi monella tavoin innostuneet tukemaan kampanjaa. Moneen kertaan olen kokenut hämmentävänä sen luottamuksen, jota olen saanut kokea tukijoukoilta, viestiä lähettäneiltä tuntemattomilta minut vaalikoneelta löytäneiltä, ihmisiltä toreilla ja monilta ystäviltä. Kiitos kaikille teille!

Vammalan torilla kävi tänään noin 150 kahvittelijaa. Kampanjapäällikköni leipomat herkulliset pullat tekivät kauppansa. Tampereella oli vähän hiljaisempaa. Kävin toimimassa rautatieaseman vitriiniin pariskunnalla kätilönä. Nyt on tiukkapiporouvan sylissä vauva. "Toivottavasti pieniin päin taas 2011."

Tänään oli kylmä ja pitkästä aikaa lauantaisauna tuntui hyvältä. Huomenna on lepopäivä ja illalla seurataan tuloksia. Vielä ei jännitä. Kummipoika soitti tänään ja kysyi, miksi heidän kylällään ei ole minun kuvaani. Lapset ovat ihmetelleet, miksi Marjon kuvia on Vammalassa niin paljon.

16.3.07

Kuuntelemalla rikastuu

Koen itseni etuoikeutetuksi. Ehdokkaana on ollut tilaisuus kuulla ajatuksia ja elämäntarinoita sellaisilta ihmisiltä, joita en muuten varmaan koskaan olisi kohdannut. Tänään esimerkiksi kuuntelin konkurssiin menneen yrittäjäperheen tarinaa. Itketti niin, että oli mentävä välillä hetkeksi tauolle. Vanha huippuravureita valmentanut mies kertoi elämästään. Eläkeiässä oleva alkoholisti sanoi äänestävänsä aina kommunisteja, mutta jäi sitten turinoimaan. Entinen nyrkkeilyn suomenmestari, rikosrekisterin saanut oman alansa huippuosaajana työskennellyt mies.

Kaikki tänään kuulemani nosti pintaan ajatuksen, että jokaisen eduskunnan päätöksen kohteena on ihminen. Jokainen laki koskee jollain tavalla jonkun persoonan elämää. Jokainen viranomaispäätös vaikuttaa, ja yksi ymmärtäväinen viranhaltija saattaa auttaa jotakuta ahdingossa olevaa jaksamaan päivän eteenpäin. Tarvitsemme inhimillisyyttä, todellista välittämistä.

Ihmisen elämä on merkillisen rikasta. Olen saanut rikastua kuuntelemalla.

15.3.07

Kalkkiviivoilla

Paikallisradio Mantan haastattelu oli mukava juttuhetki. Sieltä suuntasin jälleen Tampereelle. Keskustorilla oli väkeä liikkeellä ja sää suosi. Mielenterveysalan ammattilaiset pysähtyivät kysymään, mitä ajattelen avohoidossa olevien potilaiden tilanteesta. Heistä ei vaalienkaan aikaan juuri puhuta. Auttavia käsiä tarvitaan lisää, jotta avohoito on todella hoitoa ja että henkilökunta jaksaa.

Kotimatkalla jaoin mainoksia Mouhijärvellä. Kaksi isäntämiestä seisoskeli pihalla praataamassa ja halusi esitteen käteen asti. Kävimme siinä sitten pitkän poliittisen keskustelun ja herrat saivat toivomansa tiukkapipot! Ja sillä ehdolla, että ne ovat päässä äänestämään mennessä.

Vielä kaksi päivää. Sunnuntaina en enää tee vaalityötä. Tervetuloa tapaamaan Keskustorille huomenna klo 10-17 välillä. Lounaalla pistäydyn välissä, mutta muuten vastaan mielelläni kysymyksiin ja kerron ajatuksiani.

14.3.07

Viimeinen paneeli

Tulin juuri paikallislehden vaalipaneelista. Siinä käsiteltiin aika suurelta osin paikallisia asioita. Ehdokasjoukko oli yhtä lukuunottamatta Vammalan valtuutettuja ja sillä joukolla olemme tottuneet etsimään yhteistä näkemystä mahdollisuuksien mukaan. Mielestäni keskustelussa ei välillemme syntynyt suuria eroja. Monet kysymykset olivat sellaisia, että niihin oli mahdoton sanoa kyllä tai ei. Mielestäni todella monella asialla on puolensa ja puolensa. En vastaa kahdella värillä, kyllä ja ei, siksi, että pelkäisin antaa yksiselitteistä vastausta.

Ajatellaan vaikka omarantaisten tonttien kaavoittamista. Pyrkisin siihen, että taajaman läheisyydessä rannan käyttömahdollisuus jää kakille asukkaille. Taajaman ulkopuolella asuisin todella mielelläni itse veden äärellä - ottaen silti luonnon huomioon.

Tänään oli muulta osin vähän välipäivä. Pojat olivat edelleen toipilaina kotosalla. Omakin olo oli sellainen, että varminta löysätä hiukan päivä välissä. Siivoilin vähän ja tutkailin sähköposteja.

Huomenna olen paikallisradiossamme Mantassa kahdentoista jälkeen tunnin verran jutustelemassa. Sitten matkustetaan taas Tampereelle. Löydät minut Keskustorilta 13.30 ja 17.30 välillä.

13.3.07

Murteita auringonpaisteessa

Aurinko sulatti lumet tänään niin vauhdilla, että viimeiset hiihtokilpailut oli pakko peruuttaa. Tampereen Keskustorilla oli kymmenisen astetta lämmintä ja totuttu kampanjapukeutuminen oli kerrankin liian lämmin. Ihmiset istuskelivat paistattamassa päivää.

Opin eräältä vanhalta herralta, mitkä ovat hippulit - nilkkasukat. Kun muutin 16-vuotiaana Helsinkiin, yksi kulttuurishokki oli se, etteivät ihmiset tienneet, mikä on rotvalli. Kinaamme kotona leikkimielisesti porilaisen mieheni kanssa siitä, laitetaanko päähän pipo vai pipa. On mukava kuunnella ihmisten murteita.

Monessa tärkeässä asiassa olisi opittava puhumaan asioista sellaista kieltä, että ihmiset ymmärtävät. Sanoihin on helppo piilottaa paljon, ja ihmiset ovat arkoja kysymään, jos eivät ymmärrä. Poliitikon yksi taktiikka vastata vaikeaan kysymykseen on kääntää asia aina omiin keskeisiin teemoihin.
- Mitä mieltä olette Natosta?
- Meidän puolueessa pidetään asian selvittämistä tärkeänä ja kyllä perheiden tukia on syytä lisätä, jos halutaan taata uskottava puolustuskyky.

12.3.07

Aika kiitää

Voikohan sitä sanoa johdatukseksi, että toinenkin lapsi tulee kuumeeseen. Joka tapauksessa oli hyvä, että vain vähän kipeistä pojista oli toisilleen seuraa, kun äiti huitoi vaalityössä Tampereella. Molemmat ovat jo niin isoja, ettei lain mukaan töistä saisi edes vapaata hoitamiseen. Jos kymmenvuotias on kovassa kuumeessa tai vatsataudissa, pitäisi kyllä olla mahdollisuus poloista potilasta hoivailla.

Paluumatkalla jaoin Siuroon Nokialle jonkin verran omia mainoksiani ja jätin niitä myös huoltikselle tarjolle. Viimeisiä ilmoitusasioita vielä lehtiin. Onneksi päivät kuluvat nopeasti. Kaupunginvaltuuston kokouksessa huomasin, että paikallaan istuessa alkaa yllättävästi haukotuttaa.

Huomenna taas Tampereelle. Keskustorille täytyy varata lämpimästi päälle, sillä tänään paleli. Harmittaa, kun alkaa kesken hyvän keskustelun hampaat kalista.

11.3.07

Terveyskeskustelua nuotiolla

En ehtinyt paljuun, avantoon enkä savusaunaan tänään. Moni muu pääsi ja iloitsin siitä. Koko perheelle järjestämässämme vaalitapahtumassa paistoi aurinkokin. Letut maistuivat ja Tiukkapipoblondit pitivät upean shown.

Keskustelimme nuotion äärellä siitä, kuinka terveyskeskusten lääkäripula voitaisiin ratkaista. Meidän alueellamme ei kuulemma ole nyt omalääkäriä lainkaan, ja vaihtuvuus on ollut todella nopeaa ennenkin. En usko, että kyse on palkan riittämättömyydestä tai ei ainakaan pitäisi olla.

Lääkäriliiton mukaan omalääkäreillä on liikaa potilaita. Määrä on kaksinkertainen verrattuna Norjan lääkärikohtaiseen vastuuväestöön. Suurikaan raha ei pidä työssä, jossa tehtävien hoitaminen hyvin ei ole mahdollista. Omalääkärit lähtevät sinne, missä niskassa ei ole jatkuva paine hoitamattomista potilaista.

10.3.07

Vammalan torilla oli tänään taas niin mukavaa, että aloin pohtia, missä ammatissa voisi tehdä juuri tätä. Keskustella ihmisten kanssa siellä täällä, jakaa ilmaista kahvia ja donitseja.

Oikeastaan eduskuntatyössä on jotain samaa. Voi pyrkiä tekemään ihmisten arjen mukavammaksi. Mitään muuta motiivia en siihen työhön oikeastaan ymmärrä kuin sen, että haluaa luottamuksen saatuaan käyttää taitonsa yhteiseksi hyväksi. Kahvin ja munkin tarjoaminen on vain paljon, paljon helpompaa, koska lähes kaikki ovat samaa mieltä, että ne ovat hyvää.

Viikko tästä eteenpäin ja urakka on tehty. Sen jälkeiset haasteet katsotaan sitten.

9.3.07

Olen kuullut jo kahden henkilön sanovan, että he kävivät äänestämässä ennakkoon, jos vaikka kuolevat ennen vaalipäivää. Siinä on äänioikeuden arvostaminen huipussaan. Moni kertoo ehdokkaan olevan vielä haussa. Pitäisi varmaan rohkeammin sanoa, että tässä olisi yksi hyvä vaihtoehto. Arvostan kuitenkin ihmisten omaa harkintaa ja rauhaa pohdiskella, millaisen edustajan haluaisi. Sillä periaatteella en ehkä kovin montaa epäröivää äänestäjää poimi, mutta säilytän hyvän mielen.

Tulin hyvissä ajoin Tampereelta kotiin, kun hiihtokilpailut olivat taas vuorossa. Muutama aurinkoinen ja lämmin päivä on sulattanut lumia sitä vauhtia, että yhdet kisat saattavat nipinnapin vielä onnistua.

Huomenna olen Vammalan torilla 10-11 ja sitten ajattelin kiertää ihan lähiseutua Äetsä, Suodenniemi, Mouhijärvi. Sunnuntaina 12-16 Rudolfin Keitaalla vaalisauna kuumana ja avanto kylmänä. Pääsen kylpypaljuun! Jos ehdin.

Iloa tänään:lounas veljen kanssa, ystävän tuki mainosta varten, siivous- ja karkkipäivä.

8.3.07

Iloa, iloa

Hauska päivä! Tapasin kahdenkymmenen vuoden jälkeen äidinkielenopettajani, yleisurheiluvalmentajani ja naapurini. Tapasin eläkeläisen, jonka mielestä suomalaisista eläkeläisistä suurimmalla osalla menee hyvin. Tukijoukkoni jakoivat esitteitäni ja karkkeja rohkeammin kuin minä itse - lastenvaunuistakin.

Sain postissa ensimmäisen kirjan, jonka olen suomentanut. Kirjassa on lasten lauluja, joihin löytyi valmiit kohdat ja Raamatun kohtia, joita oli kohdeltava hellävaroen. Osa oli kuitenkin runoja tai loruja, joihin piti kehittää luovasti jotain ihan uutta.Ei tästä "Minun kastekirjastani" mitään klassikkoa tule, mutta olenpahan itse iloinen.

Saisinpa taivaan tähtenä loistaa,
valoa, iloa Jumalan toistaa.
Rakkautta, jota hän minulle antaa,
muille jakaa, sylissä kantaa.

7.3.07

Äidin töissä

Niinhän siinä kävi, että viime yönä sain pestä seinää ja lattiaa ja lopulta olin itsekin kipeä. Päivä on mennyt torkkuessa, mutta huomenna luulen olevani iskussa jälleen. Oma väsymys täytyy silloin unohtaa, kun lapsi on kipeydestä surkeana.

Olin mukana toimittamassa Päivi Räsäsen kirjaa Päivien ketjusta. Tuli mieleeni öisen palvelustehtävän äärellä kirjasta vastaava tilanne, jossa vanhempien tehtävänä oli siivota tautisia jälkiä. Lutherin äidin ja isän kutsumuksesta lausumat sanat mielessä luutusin minäkin: "Miten olenkaan ansiottani päässyt tähän arvoon, että tiedän varmasti palvelevani sinun luomuksiasi ja sinun rakasta tahtoasi?"

Työ on meillä ihmisen arvottamisessa niin tärkeä asia, että unohdan arvostaa itsekin sitä, että olen saanut olla osa-aikainen kotiäiti tähän asti. Muut hommat voi hoitaa joku muukin, mutta minä olen lasteni äiti. Äitejä ja isiä tarvitaan silti myös politiikassa, kun muistissa on vielä perheiden kipukohdat.

6.3.07

Suojaako sananvapaus törkyä?

Hoitelin aamupäivän erilaisia vaaleihin liittyviä rästihommia kotona, kunnes keskimmäinen soitti kipeänä koulusta. Ensimmäinen on jo terve, nyt siis toinen menossa. Oma olo kohtuullisen kurja. Saa nähdä, kuinka huomenna käy. Pitäisi olla Koskikeskuksessa 15-18.

Ystävä pirautti videokuvauksiin, ja sain vielä viime metreille esittelyvideon nettiä varten. Toivottavasti saamme sen julkaistua tautivuoteiden keskeltä. Kameran edessä oleminen ei ole helppoa. Aamulehden yhteismainos oli erinomaisella paikalla ja näkyi hyvin.

Upea ilta! Vammalan seurakunta ja kaupunginkirjasto järjestivät illan aiheesta lapset ja media, jossa luennoi lastenpsykologi Riitta Martsola. Väkeä olisi saanut olla enemmänkin, sillä aihe ja esitys olivat todella mielenkiintoisia. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että sananvapauden nimissä ei tule polkea lapsen oikeutta kasvaa lapsena kohtaamatta kaikkea mielen saastaa.

5.3.07

Vatsatautia

Kuopukseni alkoi eilen illalla potea vatsatautia ja jäi kotiin täksi päiväksi. Koska olo oli jo hyvä, uskallan sanoa, että minulle tästä oli iloa. Sain aamupäivällä kirjoiteltua muutamia yleisönosastokirjoituksia ja suunniteltua viime päivien mainostusta. Ehdin vastata myös muutamiin mukaviin viesteihin, joita sain eilisen viikkoviestini seurauksena. Kävin myös hiihtämässä ihanassa auringonpaisteessa. Lumi sulaa jo liiankin kovaa vauhtia.

Olin Immosen Anna-Kaisan kanssa Suodenniemellä ja Mouhijärvellä tapaamassa äänestäjiä. Ilta kului sitten hallituksen kokouksessa. Viides maanantai-ilta peräkkäin. Oppia jokainen kerta.

Nyt toivon, että muu perhe ja minä myös pysymme terveinä. Hatara talo ja runsas liikunta suojaa flunssilta, mutta vatsatauti tulee jos on tullakseen.

4.3.07

Uusilla urilla

Loin tänään uutta uraa - meinaan latu-uraa. VSV:n alla toimivan pienen kyläseuramme Kallialan Vesan hiihtokisat pidetään meidän pellolla ja mieheni on hiihtovastaava. Lumi oli niin tiivistä, ettei latuhöylällä oikein saanut jälkeä syntymään tiiliskivet painona. Mieheni totesi, ettei hän omista mitään niin painavaa kuin minut, ja sain kunnian istua kolmisen kilometriä höylän päällä moottorikelkan perässä. Kisat sujuivat hyvin niissä urissa.

Moni nainen ja mies, nuori ja vanha kamppailee painoindeksinsä kanssa. Olen vakuuttunut siitä, ettei tässä kamppailussa auta se, että terveydenhuollon maksuja korotetaan. Siitä olisi seurauksena lähinnä viivyttely hoitoon hakeutumisessa ja kalliimmat kustannukset yhteiskunnalle.

Raha kannustimenakin toimii heikosti. Olen kokeillut sitä isäni sponsoroimana. Hän maksoi minulle parikymppisenä 500 markkaa jokaiselta laihdutetulta kilolta. Oli se kallista rasvaa! Tienasin hyvin, mutta samat kilot tulivat takaisin. Onneksi säästyin takaisinmaksulta.

Liikuntaan kannustaminen lapsesta lähtien on tärkeimpiä konsteja terveenä pysymiseen. Kansanterveyden vuoksi olisi harkittava myös epäterveellisen ruoan, kuten sipsien, makeisten ja virvoitusjuomien korkeampaa veroa ja kasvisten ja hedelmien kevyempää verotusta.

3.3.07

Tasa-arvo on taitolaji

Naisten äänioikeuden juhlanäyttely Vapriikissa ei kerännyt avajaisiin juurikaan väkeä. Ehdokkaan kannalta tilaisuus oli valitettavasti - voipi sanoa - hukkareissu. Nykyisin naisten äänioikeuskin tuntuu itsestäänselvältä, mutta vilkaus historiaan tuo kyllä juhlamielen.

Pitääkö naisilla olla kiintiöt yhtiöiden hallituksiin? On monia kysymyksiä, joissa haetaan tasavertaisuutta ja se on sinänsä hyvä ja oikein. Onko tasavertaisuutta kuitenkaan se, että sukupuolen perusteella tehdään valintoja? Naisilla tulee olla samat mahdollisuudet kuin miehillä edetä ja olla päättäjinä, mutta saamansa luottamuksen ja osoittamansa taidon perusteella.

Kylästymiseen asti on nyt vatvottu varusmiesten tukan pituutta. Pakko on silti ottaa vielä kantaa. Jos hiusten pituus on hygieniakysymys, eikö sama ongelma koske naisia ja miehiä? Jos hiusten leikkaamisella pyritään yksilöllisyyden viemiseen, jotta muodostuu käskyjä noudattava yhtenäinen joukkue, eikö sama koske naisia ja miehiä?

2.3.07

Toriviisautta tarjolla

Tie Punkalaitumen kautta Urjalaan oli liukas. Selvisin perille ja ihme - Urjalassa oli valtavasti väkeä. Toriparlamentin mukaan kansaa on yleensäkin, mutta nyt eri puolueiden ehdokkaat olivat osuneet yhtäaikaa paikalle. Torilla on muuten hauska lyöttäytyä juttusille etenkin vanhempien miehenkilöiden kanssa. Normaalisti se olisi vähän väkinäistä, mutta vaalikarkkien ja esitteiden kanssa pääsee kuuntelemaan mielenkiintoisia juttuja. Vaalikoneet tuovat muuten näihin torihetkiin sellaisia, jotka haluavat tavata ykköseksi rankatun ehdokkaansa.

Lempäälässä ja Vesilahdella oli vähän vähemmän juttuseuraa. Hakametsän Halpahallissakaan ei sattunut juuri olemaan vilkkain hetki, mutta Tampereen rokkipappi Tarvo Laakson musisointi virvoitti vaaliväsymyksen keskellä. Huomenna Tampereelle Vapriikkiin, jossa aukeaa poliittisten aamukahvien jälkeen näyttely Piiasta päättäjäksi.

Ilonaiheita: hyvä ropposellinen muikkuja, puhelu ystävän kanssa, uskova mummu torilla, väsymyksen keskellä tunne, että tekee juuri sitä, mitä nyt pitääkin.

1.3.07

Klusterbomber eller inte

Pälkäne, Luopioinen, Kuhmalahti, Orivesi ja Kangasala. Lumisadetta ja vähän liukasta. Kuuntelin matkalla Bjarne Kallista sekä Radio Deistä että Radio Vegasta. Mielenkiintoisia vaalikeskusteluja. Piipahdin mehulasillisella mieheni tädillä.

Taas mietin omalta osaltani sitä edellyttääkö äänien saaminen todella sitä, että mahdollisimman tehokkaasti työntää mahdollisimman monelle esitteensä. Olisin vakuuttavampi, jos saisin keskustella hetkisen tai pitää puheita siitä, mitä ajattelen. Itsensä "myyminen" on vaikeaa, vaikka tietäisi olevansa hyvä vaihtoehto.

Pääsin pitkästä aikaa raamattupiiriin. Rukoilemme yhdessä, luemme Raamattua ja jaamme ajatuksia. Hoitavaa ja rentouttavaa. Hupaisaa myös.