Joulumuistoja

Lapsena mummulassa laskimme serkkujen kanssa jouluaattona tyhjillä apulantapusseilla Kassanmäkeä, kun meidät ajettiin pihalle metelöimästä. Heiniin ei saanut mennä hyppimään, vaikka Tarzan-leikit olivat ihan parasta. Se oli tosin harmillista, että pikkusiskoni sai olla Jane, minä olin yleensä apina.

Kylän raitilla kulki illan aikana useampiakin joulupukkeja. Pihalla paloivat rakovalkeat, kun kävimme polttamassa tähtisadetikkuja (tai tähtisäde - kuten olen aina luullut). Antamisen halu vaati kekseliäisyyttä, kun lapsen lahjabudjetti oli pieni. Tätini sai kerran pakkauksen paketin päälle tarkoitettuja ruusukkeita. En tiennyt, mitä ne olivat, mutta vaikuttivat kovin kauniilta.

Kummitätini on kirjakauppias, joten mieluisimmat kovat lahjat olivat varmat. Jos halusi lukea rauhassa joululahjakirjoja, piti mennä kylmään saunaan. Sielläkin joku nukkui yönsä, kuten myös isossa vaatehuoneessa. Ihmeellisesti riitti mummun ja tutan kärsivällisyys kuten myös naimattoman tätini ja setäni. Mummulla oli Ainojen oloisen tupsulliset tossut ja vieläkin kuulen korvissani niiden suhinan, kun hän kävi pakastimella hakemassa pullaleetaa - ihanan makeaa ja hyvää. Pakko oli joskus kokeilla mummun tapaan kahvin juomista tassilta, sokeri huulien välissä. Kampsupaisti eli veripaltulla höystetty lihakeitto oli joulupäivän ruokaa.

Olen kiitollinen siitä, että joulumuistoni ovat täynnä yhdessäoloa ja rakkautta. Jouluna haluaisi onnistua kertomaan, kuinka välittää ja kuinka arvostaa kaikkia niitä, jotka ovat sellaisia muistoja olleet mukana luomassa.

Hyvää joulua

Aatto on illassa (ja äiti tietokoneella). Lapset testaavat uutta peliä, joten uskallan hetkeksi istahtaa itsekin ruudun ääreen. Herkut on nautittu ja lahjat avattu. Ajatukset ovat kulkeneet moneen suuntaan kauas. Niihin, jotka asuivat tässä pirtissämme ennen. Niihin, joiden kanssa vietimme joulua lapsena ja niihin rakkaisiin, jotka ovat jo edesmenneitä. Myös niihin, joilla ei ole tätä kaikkea. Lämmöllä olen ajatellut myös monia kohtaamiani ihmisiä tämän kuluneen vuoden ajalta.

Joulu on rakkauden juhla. Meidän rakkautemme on aina yrityksistä huolimatta vajaata. Rakkaus on siinä, että maailman Luoja rakasti meitä niin, että antoi ainoan poikansa. Hän on täydellinen rakkaus.

Rauhallista joulua sinulle!

Joulupuuhissa

Marttojen kehotuksesta siivota vain ne paikat, joissa aikoo joulunsa viettää, on tullut jo klassikkolausahdus. Se on omiaan poistamaan joulustressiä, mutta olen osin eri mieltä. Kaikki eivät onnistu pitämään yllä ympäri vuoden pientä jatkuvaa siivoustehoa. Joulun alla tuntuu hyvältä käydä lasten kanssa läpi lelut ja kirjoituspöydän laatikot(äidistä tuntuu siis hyvältä)ja karsia turhat pois. Tuntuu hyvältä kaivella hajulukoista epämääräiset hiustupot ja roskiskaapista tyhjät astianpesuainepurkit. Vanhentuneet kokouspaperit siirtyvät paperinkeräykseen ja tahrat ihmesienellä historiaan.

Jossain vaiheessa tuntuu, että huusholli on täynnä aloitettuja kohteita. Vie mennessäsi ja tuo tullessasi soveltuu suursiivouksessa niin, että siivoa aina siellä, minne olet joutunut siirtymään käytännön sanelemana. Jos pyyhkii ikkunoita pirtissä ja täytyy käydä välillä keittiössä, sitten siivotaan keittiössä, kunnes on asiaa jonnekin muualle. Lopulta kuitenkin kaikkialla on siistiä. Paitsi niissä paikoissa, jotka on vetänyt Marttojen kunniaksi yli listasta.

Joulukoristeista mieluisimpia minulle ovat kukat. Tänä vuonna onnisti. Kamarissa tuoksuu kielo. En taaskaan jaksanut yrittää hyötämistä itse, mutta nyt sain niitä kukkatalosta.

Pian laitan tahmakakun uuniin ja paistan juuston. Edessä on suuri juhla - Vapahtajamme syntymäpäivä. Siunattua joulunaikaa sinulle - riippumatta siitä, jaksoitko tai halusitko siivota.

Teinin äidiksi

Perheessämme on tapana viedä syntymäpäiväaamun aamiainen sankarille vuoteeseen. Tarjottimelle lastataan vähän parempia astioita, yleensä juuri paistettua patonkia, pestolla ja mozarellan kera, kaakao tai kahvi ja joku pieni makea pala. Esikoinen täyttää tänään thirteen eli tulin teinin äidiksi. Kumpi lienee helpompaa - vaikea ensisynnytys vai murrosiän taistelut.

Päivä kului Porissa kaupungilla aikaa kulutellessa. Suoraan sanottuna liikaa liian kärttyisiä ihmisiä. Synttärisankari ahkeroi koko päivän yleisurheiluharjoituksissa ja oli siinä mielessä syypää ostoksiimme "väärällä" paikkakunnalla. Päivän päätteeksi kävimme katsomassa Joulutarina-elokuvan. Se oli juoneltaan ja kuvaukseltaan ihan ok. Ohjaaja Juha Vuolijoki oli Ressussa rinnakkaisluokallani. Hetken kelasin, mistä päähenkilölle annettu uusi nimi Julli, oli tuttu. Taisi olla Vuolijoen lukioaikainen lempinimi.

Vielä urheiluun. On haikeaa muistella, mitä kaikkea sitä on joskus pystynyt tekemään. Ihan tai ainakin melkein perusliikuntatuntitaustalta arabialainen, kärrynpyörä puomilta ja urhohyppy hyppyarkulta ovat joskus onnistuneet. Selkäytimestä alkoi nousta jumppakärpäsohjelma noin 26 vuoden takaa. Mitään ei parane enää kokeilla, kun edessä on muutenkin fysioterapiaa ja nilkassa tuore kortisonipiikki. Onhan se hauska kehuskella, että joskus minäkin. Yritetään kuitenkin vielä.

Yksi loppuu, toinen alkaa

Muistan vielä saapumiseni ensimmäiseen työpäivään eduskunnassa vuonna 2001. Kiipesin portaita ja sieltä jostain melkein ovelta katsoin kaupunkin. Tuntui juhlavalta ja hyvältä. Eilen lähdin näillä näkymin viimeisen kerran eduskunnan työntekijänä kiireisesti junaan Pikkuparlamentista sen suuremmin tunteilematta. Jäljellä tämä päivä ja kaksi viikkoa lomaa. Sitten alkaa jotain uutta, ihan alusta.

Ihanassa työtoverijoukossa joululounaalla istuessa mietin kyllä eilen, saanko vielä joskus olla osa tätä työntekijänä - avustajana, ehkä jopa kansanedustajana. Aika näyttää. Nyt jatkan silti varapuheenjohtajana tiivistä yhteistyötä oto - oman toimen ohella.

Eduskuntatyössä on etänäkin oma glamourinsa ja omat arkikoomiset yksityiskohtansa. Edelleen tuntuui hauskalta nähdä käytävällä Uusis ja Taberman livenä. Mieleen tulee välähdyksiä: Lipposen kättely oppositiokutsuilla Kesärannassa. Niiasin ja hämmennyin hetkeksi, kun en oikein tiennyt olisiko pitänyt esitellä itsensä vai ei. (Vanhaselle en sitten vuosien päästä enää niiannut.) Rupattelu rannassa silloin vielä ryhmäkansliassa työskennelleen Soinin kanssa. Kun katsoi ympärille, tuntui että seisoo uutislähetyksessä.

Hetkellinen välähdys tajunnassa, että tuo reppuselkäinen ohimennyt henkilö oli presidenttimme. Maammelaulu oopperassa, aina vain toistuvat eksymiset sokkeloisessa eduskuntatalossa, mutkattomat heit käytäväkohtaamisissa, onnistumisen ilo valtiopäivätoimien valmistelussa. Eduskuntatyö on ollut hienoa, vaikka työsuhteeni kaukaa asuvana ovat olleet pätkiä ja erilaisia kokoomateoksia tunneista ja palkka koulutustasoon nähden huono. Hienoa, vaikka nyt on jo tottunut paljoon ja tietää, kuinka raskasta ja vaativaa on työ kansanedustajana.

Erityisesti olen iloinnut Sarista, jonka seuraajaksi tulin ja joka uskalsi rohkaista sanoen, että minusta tulee hyvä avustaja. Niin kävikin. Sonjasta ja Marjosta, joiden kanssa olen jakanut avustajatyötäni, ryhmäkanslian Merjasta ja Leenasta, jotka ovat rohkaiseeet ja tuoneet lämpöä työpäiviin, muista avustajista, joiden kanssa olemme saaneet osaamista jakaa. Hienoista edustajista, joiden apuna on ollut ilo ja kunnia toimia. Suurimman kiitoksen haluaisin antaa Päivi Räsäselle, jonka työtä seuraamalla olen saanut jatkuvasti oppia sitä, kuinka omien mielipiteiden ja näkemysten takana seistään silloinkin, kun tietää, että on vähemmistössä ja tietää että riittää ivallisiakin kommentoijia.

Nostalgiaa

Tarkoitukseni oli tänään mennä ensimmäisen kouluni eli Kankaantaan koulun 50-vuotisjuhlaan Nokialle. Nostalgisoin jo etukäteen melkein kyyneliin asti. Huomasin Fonectasta, että molemmat ala-asteen opettajani asuvat vielä koulua vastapäätä. Samassa talossa, josta minäkin lähdin avain kaulassa Marimekon raitapaidassa ja todella minissä vekkihameessa lettipäänä kouluun. Juhla jäi väliin. Ei veden vuoksi vaan tuli toinen este. Lämmöllä muistan kuitenkin näitä opettajiani, jotka lähinnä olisin toivonut tapaavani.

Itsenäisyyspäivän tienoo on muutenkin herkkää. Tunnustan, etten voinut katsoa Kuoppamäkeä ja lapsikuoroa laulamassa Sinistä ja valkoista kuin vähän matkaa. En jaksanut itkeä enempää.

Minulle itsenäinen Suomi merkitsee vapautta ja perusoikeuksien toteutumista. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa mietin, mikä on maamme tulevaisuus tältä osin. Pelkään, että arvopohjan ohentuessa ja itsekkyyden lisääntyessä tulevaisuutemme ei näytä valoisalta. Laitkin ovat lopulta säätäjiensä näköisiä. Säätäjät kansansa. Lasse Heikkilän Suomalaisen messun sanoin toivoisi aikaa, jolloin kuuluu "itkua katuvan kansan".

Mikä on ympäristöystävällistä?

Haja-asutusalueiden asukkailla on vuoteen 2014 aikaa hoitaa jätevesien käsittely kuntoon. Tavoitteena on estää vesistöjen lisärehevöityminen ja vähentää muita ympäristöhaittoja. Valtakunnalliset määräykset ovat johtaneet kiihtyvään viemäriverkostojen rakentamiseen ympäri maan. Meilläkin päätökset edessä. Siksi näitä mietin.

Kiinteistökohtaiset järjestelyt ovat kalliita ja niin on verkostoon liittyminenkin. Kustannukset ovat moninkertaiset nykyhetkeen verrattuna. Jos olisi varmuus siitä, että vaaditut toimenpiteet ovat kokonaisuudessaan järkeviä, luonnonsuojelusta maksaisi, jos ei mielellään niin kuitenkin välttämättömyyden vuoksi.

Muutamia avoimia kysymyksiä on kuitenkin mielen päällä. On vanhoja pariskuntia tai yksinäisiä ihmisiä, jotka käyttävät vettä hyvin säästeliäästi. Uudistuskustannukset tulevat suhteettoman kalliiksi ja uudistamatta kiinteistöä ei saa edes kaupaksi. Vaatiiko joku näiden talouksien muutostöitä ja js vaatii, minne sijoitetaan asukkaat, jotka eivät vaatimuksia pysty toteuttamaan?

Laajeneva viemäriverkko tarvitsee lisäpumppaamoja, jotka vaativat lisäsähköä, jotka vaativat jostain lisäenergiaa. Keskuspuhdistamot sijaitsevat monin paikoin asutuksen läheisyydessä niin, ettei lietteen kompostointi ole asutuksen läheisyyden vuoksi järkevästi toteutettavissa. Mitä tehdään? Kiinteä aines kuljetetaan autolla taas toiseen paikkaan. Onkohan joku laskenut, että tällaisten kokonaisuuksien jäljiltä kyseessä lopulta enää on ympäristön etu?