30.8.08

Markkinoilla

Vietin kolmisen tuntia Harjavallan markkinoilla tukemassa paikallisten ehdokkaiden kuntavaalikampanjaa. Tilanne taisi kääntyä kyllä toisin päin kuin oli ajateltu. Sain itse intoa suunnata vaaleihin paikallisten hyväntuulisesta letunpaistosta ja ihmisten kohtaamisesta. Kiitos kun sain tulla harjavaltalaiset!

29.8.08

Perheihanteita

Tänään oli kesän viides lomapäivä eli puolet vuoden lomista vietetty! Lähdin eilen töistä kesken päivän eduskunnan kesäkokoukseen Hämeenlinnaan ja palasin tänään Lahdesta työpaikan kautta paikkaamaan eilistä.

Oli innostavaa olla päivittymässä taas politiikkaan välillä. Auskultointivuoden aikana en valitettavasti ole jaksanut ihan päivänpäälle seurata kaikkea keskustelua.

Ensi vuoden budjetti herättää paljon ajatuksia. Ihmettelen sitä, kuinka meillä on sekä kasvun aikaan ja taantuman uhatessa aina sama tavoite. Pitää yllä tai palauttaa kasvu. Koskaan ei ole varaa edes yrittää korjata tilannetta sitä kauttaa, että annettaisiin selvästi enemmän niille, joilla on vähän. Tai korjattaisiin ongelmia -esimerkiksi vanhustenhoidossa - jotka ovat olleet kaikkien tiedossa kauan.

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että Suomen tulevaisuus on veronkevennyksiä enemmän kiinni siitä, että perheitä tuetaan. Lapset tarvitsevat kasvaakseen vatuullisiksi, itsetuntoisiksi ja miksei tuottaviksikin kansalaisiksi turvallisen kasvuympäristön. Kaikki aikuiset eivät sellaista kykene ilman tukea tarjoamaan. Suuri osa rikollisuudesta, nuorten pahoinvoinnista, syrjäytymisestä ja monista muista ongelmista johtuu perusturvallisuuden puuttumisesta lapsuudessa.

Pienet asiat voivat pelastaa pienen elämän. Tukiaikuisia, kotiapua, väliaikaista sijoittamista, veronkevennyksiä perheille,kouluterveydenhoitoa ja paljon muuta olisi annettavissa. Ei tarvita ihanneperheitä vaan perheihanteita!

15.8.08

Ei sunnuntaikaupalle

Lähes jokaisesta suomalaisesta kodista pystyttäisiin varustamaan vähintään yksi talous,joka on menettänyt perustarpeistonsa esimerkiksi tulipalossa. Tämä ei ole tutkimustulos vaan oma arvioni. Kaapeista löytyy lakanoita, pyyhkeitä, liinoja, astioita, vaatteita ja kaikkea muuta enemmän kuin tarpeeksi. Lääketeollisuudessa eläinlääkkeiden myynti on erityisessä kasvussa. Mirrillä on ahdistusta ja ylipainoa.

Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa? Meillä on ylenmäärin kaikkea ja silti tarvitsemme yhden päivän viikossa lisää ostosten tekoon. Olen sitä mieltä, että riippumatta siitä, kunnioittaako sunnuntaita pyhäpäivänä, jokainen voisi kunnioittaa sitä ostoksettomana päivänä. Säästyvän rahan voisi antaa niille, joilla ei ole juuri mitään. ei lääkkeitä lapsilleenkaan.