Riittämättömyys masentaa nuorta

Kirjoitukseni Aamulehdessä tänään:

Suomalaiset nuoret aikuiset jäävät yhä useammin sairauslomalle ja eläkkeelle masennuksen vuoksi. Mikä masentaa? Yksi varma syy on riittämättömyys. Pitäisi olla riittävän kokenut, kielitaitoinen, pätevä, edustava ja menestynyt riittävän ajoissa. Menestyäkseen pitää tietää, mitä haluaa. Kun nuori aikuinen huomaa, että rima on tavoittamattoman korkealla tai tulevaisuus epätietoisuutta täynnä, ei mieli jaksa.

Ylioppilastutkinnon merkityksen korostaminen ja pääsykokeista luopuminen valitettavasti tuskin tuo helpotusta riittämättömyyden tunteeseen. Määrätietoisuus ja käsitys omasta alasta eivät synny pakon edessä aikaisemmin. Sekään ei ole hyvä, että lukiossa menestyneet pääsevät valitsemaan todistuksen perusteella uran kuin uran. Avoimet ovet voivat houkuttaa valitsemaan rahaa ja yhteiskunnallista arvostusta, ei niinkään alaa, jolle on taipumuksia ja todellista kiinnostusta. Väärä valinta masentaa sekin.

Väitetään, ettei masennus ole todellisuudessa lisääntynyt. Kela korvasi vuonna 2008 alle 30-vuotiaille yli 400 000 sairauspäivää mielenterveyden häiriöiden takia. Vuodesta 2004 vuoteen 2008 masennuksen takia alkaneiden sairauspäivärahakausien määrä on kasvanut alle 30-vuotiailla miehillä 40 prosenttia ja naisilla 49 prosenttia. Kelan linjako on löystynyt?

Nuorten aikuisten mielenterveyden järkkyminen on otettava vakavasti jo maamme talouden vuoksi. Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Guy Ahosen laskelman mukaan pelkästään vuonna 2008 työkyvyttömyyseläkkeelle jääneiden 16–34-vuotiaiden työpanoksen menetyksestä aiheutuu 6,6 miljardin euron tappio.

Yhteistä hyvää ja yksilön onnellista elämää eivät rakenna vain ne, jotka osaavat varhain tunnollisesti puurtaa koulukirjojen parissa. Siinä joukossa on suuri osa myös niistä aikuisista alisuoriutujista, jotka näennäisestä menestyksestä huolimatta eivät uskalla ottaa riskejä työelämässä epäonnistumisen pelossa. Hitaasti, vaikeissa oloissa kasvanut puu on usein lujinta. Niitä taimia tulee myös vaalia, rohkaista kasvuun eikä taittaa latvaa liian kaavamaisilla onnistumisen mittareilla.

Keväinen puutarha

Rapsuttelin juhannusruusupensaiden juurelta viime vuoden kuivia ruohoja. Kun raapaisi hiukan pintaa syvemmältä, vastassa oli heti lasinsiruja ja vanhojen astioiden kappaleita. En tiedä, onko paikalla ollut vanha kaatopaikka vai onko siruilla ollut tarkoitus ajaa myyriä kauemmaksi.

Sirujen keräämiseksi meni taas kerran, mutta enemmän kuin se, mielipahaa aiheutti kauniiden astioiden muisto. Arabian kupin ottaisi mieluummin ehyenä. Yhden vanhan lääkepullon löysin pestäväksi.

Vanhan puuceen takaa löytyy vielä maitopusseja ja metsästä löytyy kaivoämpäreiden hautausmaita. Ei voi väittää, että kaikki on ollut aikaisemmin paremmin. Jätteet on hylätty hyvinkin lähelle asumuksia.

Silti taitaa olla niin, että kuukaudessa jätämme perheenä roska-auton vietäväksi vastaavan määrän hitaasti hajoavaa jätettä kuin perhe vuodessa vuosisata sitten. Tänään ehytkin astia voi päätyä kaatopaikalle.

Toivoisin, että oppisimme tyytymään vähempään. Ei vain luonnon säästämiseksi vaan itsemmekin. Aika on rahaa, raha tavaraa. Ei tavaralle tarkoittaa kyllä ajalle!