Isien pahat teot

Tampereen käräjäoikeudessa aloitettiin tänään ns. Nekalan polttomurhien käsittely. Olisin voinut mennä kuuntelemaan, mutta en halunnut. Ensinnäkään prosessin seuraaminen ei olisi ollut aloittelijalle välttämättä niin opettavainen kuin tavallisemmat perusjutut. Toisekseen ajatus ei tuntunut hyvältä. Tapaus on karmea. Silmitöntä väkivaltaa tuntemattomia ihmisiä kohtaan.

Isien pahat teot kostetaan lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. Nuo sanat avautuivat tänään uudella tavalla. Ehkä ne voikin ajatella niin, että isien ja äitien, aikuisten rakkaudettomuus, väkivalta ja välinpitämättömyys synnyttää samanlaista käytöstä seuraavassa polvessa. Lapsi, joka lyö, on usein lyöty. Aikuinen joka tappaa, on oppinut pakenemaan huumaaviin aineisiin kokemaansa tylyyttä ja rakkaudettomuutta.

Miksi joku lyö toista vasaralla päähän? Miksi joku murhaa? Olen sitä mieltä, että vaikka tekijä kantaa siitä oikeudellisen vastuun yksin, hän ei ole syyllinen yksin. En tarkoita, että syyllisiä olisivat hänen vanhempansa, vaikka ehkä hekin ovat. Syyllisiä olemme me kaikki, jotka emme pyri toimimaan välinpitämättömän yhteiskunnan muuttamiseksi. Me kaikki, jotka pidämme itseämme parempina kuin joku toinen, toivotumpana kuin joku muu.