Paras-hankkeesta

Sari Essayah kysyi viime joulukuussa eduskunnan suullisella kyselytunnilla pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevien vanhusten ja vammaisten muutto-oikeudesta, jota nykyinen kotikuntalaki rajaa perustuslain vastaisesti. Sekä kuntaministeri että sosiaali- ja terveysministeri vastasivat ”meidän juristityövoima on sidottu täysin tähän Paras-hankkeen valmisteluun.”

Mielestäni nämä vastaukset kuvaavat Paras-hankkeen suuruutta. Perustuslain vastaiseksi tunnustettu tilanne saa odottaa.

Hyvällä hankkeella on huonotkin puolensa. Pelkään, että isossa kunnassa passivoidutaan helpommin ja ajatellaan, että kyllä joku hoitaa. Ja toisaalta kuntalainen voi kokea, ettei hän enää tule kuulluksi ja ettei hän enää voi vaikuttaa kuten aikaisemmin marssimalla kunnanvirastolle kompastuttuaan vaikka huonosti tehtyyn rotvallin reunaan. Nyt ei välttämättä ole kuin bussivuoro aamulla ja bussivuoro illalla kaupungintalon suuntaan. Moni arkailee soittaa eikä omista nettiyhteyttä.

Paras-hanke on meilläkin merkinnyt kovaa kiirettä. Muu kehittäminen tuskin onnistuu yhdistymistä tai uutta kaupunkia valmistelevassa kunnassa.

Miksi on kiire? Suurin syy on luullakseni halu varmistaa porkkanarahat. Siitä huolimatta tai juuri siksi, että me olemme tällainen kiltti kunta- jo toisessa aallossa - menetämme osan ensimmäisen liitoksen tuomista rahoista. Yhdistymisavustusta nipistetään, kun kunta tulee sen maksuaikana uudelleen oikeutetuksi yhdistymisavustukseen.

Kuntajakolain mukaan yhdistymisavustusta maksetaan kuntajaon muutoksiin, jotka toteutetaan vuosien 2008–2013 alusta. Ministeri Kiviniemi totesi Tampereella syyskuun alussa, että porkkanarahat ovat ainutkertainen tarjous. Ihmettelen, millä kannustetaan tässä 2013 alkavassa uudessa aallossa, ellei rahalla. Ja entä ne tottelemattomat kunnat, jotka ehkä kuitenkin on liitettävä paremmin toimeentuleviin naapureihin. Onko tuhlaajapojat otettava ilmaiseksi vastaan?