Pohdiskellen

Jostain syystä blogini päiväys (ainakin eilen) on päivän jäljessä. Nyt siis 10.5. eli Ainon päivä.

Olen toisinaan kadehtinut ihmisiä, joilla on hyvin selkeä päämäärä elämässään. Lähinnä työssään. Olen itse tasaisen lahjakas monella osa-alueella eli sellainen perus 9 ja 10 oppilas. Olen opiskellut kaksi tutkintoa ja päässyt mieleiseen työpaikkaan, joka ei tosin ihan vastaa koulutusta. Silti tutkailen ja pohdiskelen, mikä on se paikka, jolla Taivaan Isä on minut tarkoittanut toimimaan. Numeroista ja tutkinnoista sitä ei voi päätellä. Päinvastoin, ne saattavat hämätä tyytymättömyyteen ja turhaan kunnian havitteluun.

Onko päämäärättömyys pahasta? Onko pahasta se, jos jokaisena päivänä ei tavoite ohjaa toimenpiteitä? Ja riittääkö tavoitteeksi se, että on valmis tarttumaan siihen, mitä annetaan? Elämä on yksinkertaisempaa, jos kipuaa askel askeleelta tiettyä tavoitetta kohti, mutta toisaalta se on raskaampaa, jos portaat loppuvat ennen tavoitteen saavuttamista. Jos astuu vain luottavaisesti ja harkiten askeleen, kun tie aukenee, koko matka voi olla perillä oloa.