Mitä puuttuu?

KD-lehdessä oli tänään osuvasti mainittu henkilökohtaisiksi puutteikseni varovaisuus ja itsetunnon puute. Molemmat pitävät paikkansa. Varovaisuus johtuu osin siitä, että työssäni olen asemassa, jossa pohdintani päätyvät toisten käyttöön. Edustajilla on viisaus ja valta päättää, hyväksyvätkö he päättelyn tulokset ja vievätkö esimerkiksi kirjalliset kysymykset eteenpäin sellaisenaan vai isosti muokattuina. Se, mitä minä teen on luonnos, ja näin on jo demokratian nimissä eduskuntatyössä oltava.

Nyt etsin omaa linjaa ja sanottavaa. Tilanne on siinä mielessä metka, että työssä minun ja edustajan ajatusten on mentävä aika tavalla yksiin. Käytän ison osan luovuuttani miettimällä, miten muotoilen toiselle ajatuksen, joka on lähtökohtaisesti hänen, mutta silti minunkin. En voi päivällä kirjoittaa valtiopäivätointa edustajalle ja illalla puhua siitä samoin sanoin toisaalla omanani. Täytyy vissiin alkaa jemmata ideoita omaan käyttöön.

Entä sitten itsetunnon puute? Pyrin tekemään ehkä liiaksi sitä, mitä mielestäni osaan hyvin. Ajattelen, että on parempi edetä varovasti taitojen mukaan kuin lähteä soitellen sotaan. Sitä paitsi kun katselee ympärilleen ja näkee sen erilaisten taitojen ja tiedon kirjon, mitä ihmisillä on, tuntuu oma osaaminen vähäiseltä. Ehkä puute on kuitenkin sitä, että haluaisi osata niin paljon enemmän. Olisi mukavaa olla viisas!

Mieheni totesi muuten, että on pienet piirit, kun saman ihmisen kuva täytyy laittaa lehteen niin monta kertaa.