Kuka hoidetaan ensin?

Tuoreen tutkimuksen mukaan Etelä-Karjalassa viikonloppuisin sairaalapäivystykseen tulevista aikuisista 60–80 prosenttia on humalassa. Mitä tämä merkitsee hoitohenkilökunnan turvallisuudelle? Ja miten sen kokevat selväpäiset potilaat?

Olen itse istunut kerran Helsingissä Marian sairaalassa ikimuistoiset tunnit hirvittävästä päänsärystä kärsivän puolisoni kanssa. Olimme helppoja asiakkaita. Pyysin vastaanotosta välillä särkylääkettä, koska näin, että särky oli poikkeuksellista. Lääkettä ei voitu antaa, jottei se hankaloita tutkimista.

Välillä käytävällä vilahti tuttu lääkäri, jonka aikaa vei juovuksissa päänsä kolauttaneen miehen rauhoittaminen ja ompeleminen. Kun lopulta pääsimme toisen lääkärin luo ja päänsäryn aiheuttajaksi oli todettu aivokalvontulehdus, lääkäri totesi, että olisimme voineet yrittää päästä nopeammin sisään tuon tutun lääkärin avulla.

Epäoikeudenmukaisuuden tunne oli vahva. Vastaanotolla on ammattilaisten osattava arvioida hoidon tarpeen järjestys. Se ei tapahdu tuttuuden perusteella eli suhteilla. Toki koin myös niin, että meillä olisi ollut kiireempi kuin itse onnettomuutensa aiheuttaneella juopuneella. Hoito hänellekin silti kuului.

Saman lääkärikäynnin johdosta opin arvokkaan asian romanikulttuurista. Lähdimme Meilahden sairaalaan, jonka pihalla oli runsaasti romaninuoria. Sairaalan aulassa istui vanhempia rouvia. Iltahämärässä olin vähän peloissani, mistä on kysymys, mutta vanhukset neuvoivat ystävällisesti oikealle ovelle. He istuivat muuten jo suljetussa aulassa poikkeusluvalla. Suku, heimo oli valvomassa - lähellä sitä, jonka aika oli lopuillaan. Kokemus yhteisöllisyydestä ja läheisten tuesta oli todella vahva!