Seiskaan tutustumassa

Muistan vielä esikoisen eskarikevään päivän, jolloin sydäntä pakahdutti tunne, että en voi enää varjella lasta maailman kolhuilta. Ekaluokkalainen joutuu tavallaan yksin kulkemaan koulutietä. Äiti ei siellä ole raivaamassa polkua.

Niin on hyvä. Pojista ei kasva vastuullisia miehiä, jos äiti pitää helmoissaan. Silti ajatukset palasivat samaan hetkeen tänään, kun olin keskimmäisen kanssa tutustumassa yläkouluun. Tiedän, että hän pärjää siellä, koska meillä on hyvä koulu. Silti on haikeaa lähettää lapsiaan kohti kasvua ja aikuisuutta, pärjäämään yhä enemmän omillaan.

Ja silti - melkein nelikymppisenäkin oma äiti on se turvallinen, jonka ohjeita mielellään kuulee ja jonka mukaan monesti omia toimiaan mittaakin. Ja äidin rukoukset kantavat.

Haikeudet hävisivät luistelemalla reilun kympin lenkin kunnon musiikinjytkeessä!