Rangaistuskäytännöstä

Kuuntelin tänään oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen johtajan Tapio Lappi-Seppälän erityisen mielenkiintoista luentoa rangaistuskäytännöstä. Tässä esimerkiksi muutama yllättävä, vaikkei enää ihan uusi tieto.

Vankien määrä ei korreloi rikosten määrän kanssa. Suomen vankiluku poikkesi merkittävästi muista Pohjoismaista viime vuosisadan alussa ollen moninkertainen. Nyt olemme lähellä samaa tasoa. Koko ajan rikosten määrä on kuitenkin ollut samansuuntaisilla käyrillä. Vankimäärän kasvu ei kerro rikosten määrän lisääntymisestä. Sen sijaan tuloerojen kasvulla ja sosiaalitukiin sijoitetulla summalla on suora yhteys vankimäärän kasvuun. Merkillinen yhtälö.

Vastaavasti teloitusten lukumäärä ei korreloi rikosten määrään. Toisin sanoen rikosten määrää ei kyetä vähentämään ottamalla käyttöön mahdollisimman kovia rangaistuksia. Rikoksia voidaan sen sijaan vähentää rangaistusten lieventämisestä huolimatta, jos samalla kiinnijäämisen riskiä lisätään. Tästä löytyy selvä näyttö rattijuopumusten osalta. Kun alkometrit otettiin käyttöön ja kuka tahansa oli lupa puhalluttaa, rattijuopumusten määrä putosi puoleen vaikka rangaistuksia lievenettiin selvästi. Kansainvälisesti vastaava puhallutusoikeus on vasta leviämässä.

Yhdysvalloissa tehdyllä laajalla tutkimuksella verrattiin, millainen tuotto saadaan sijoittamalla miljoona dollaria erilaisiin toimiin, joilla pyritään rikosten määrän laskuun. Paras tuotto saatiin estämällä koulupudokkuutta eli pyrkimällä peruskoulun todistuksen saamiseen jokaiselle. Näin vältyttiin noin 250:ltä rikokselta. Kuinka monessa kunnassa tullaan ajatelleksi, että esimerkiksi opinto-ohjaukseen ja koulupsykologiin sijoitettu raha on itse asiassa osa tehokasta rikoksentorjuntaohjelmaa. Yksi vankilavuosi maksaa muuten noin 50 000 euroa.