Keväinen puutarha

Rapsuttelin juhannusruusupensaiden juurelta viime vuoden kuivia ruohoja. Kun raapaisi hiukan pintaa syvemmältä, vastassa oli heti lasinsiruja ja vanhojen astioiden kappaleita. En tiedä, onko paikalla ollut vanha kaatopaikka vai onko siruilla ollut tarkoitus ajaa myyriä kauemmaksi.

Sirujen keräämiseksi meni taas kerran, mutta enemmän kuin se, mielipahaa aiheutti kauniiden astioiden muisto. Arabian kupin ottaisi mieluummin ehyenä. Yhden vanhan lääkepullon löysin pestäväksi.

Vanhan puuceen takaa löytyy vielä maitopusseja ja metsästä löytyy kaivoämpäreiden hautausmaita. Ei voi väittää, että kaikki on ollut aikaisemmin paremmin. Jätteet on hylätty hyvinkin lähelle asumuksia.

Silti taitaa olla niin, että kuukaudessa jätämme perheenä roska-auton vietäväksi vastaavan määrän hitaasti hajoavaa jätettä kuin perhe vuodessa vuosisata sitten. Tänään ehytkin astia voi päätyä kaatopaikalle.

Toivoisin, että oppisimme tyytymään vähempään. Ei vain luonnon säästämiseksi vaan itsemmekin. Aika on rahaa, raha tavaraa. Ei tavaralle tarkoittaa kyllä ajalle!