Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän työntekijänä avustan edustajia valtiopäivätoimiin liittyvissä tehtävissä. Niissä työtehtävissäni en tarvitse Raamattua.
Elämäni arvopohja perustuu kuitenkin Jumalan sanaan ja toivon, että sen vaikutus läpäisee toimintaani myös työntekijänä. Koen, että tämän arvopohjan vuoksi en tule kohdelluksi yhdenvertaisesti mediassa.
Kristillisdemokraattien arvopohja on sama kuin itselläni. Jotta toimisimme rehellisesti meidän on puhuttava asioista, joista olemme eri mieltä. Nyt systeemi toimii niin, että kun puhumme, väitetään, että emme puhu mistään muusta. Väitetään, että lyömme Raamatulla päähän.
Suurin osa työstäni koskee niiden valiokuntien asioita, joissa edustajiamme istuu. Kyse on aivan samoista asioista kuin muissa puolueissa. Työn sisältö on politiikkaa, joka kaikilla puolueilla ja kaikilla poliitikoilla perustuu johonkin arvopohjaan.
Koen, että myös henkilökohtainen työpanokseni, esimerkiksi poliittisten ohjelmien kirjoittaminen, mitätöidään tällä hetkellä tyystin. Tämä ei ole kivaa! Mutta elämä on.
24.2.11
14.2.11
Hyvää ystävänpäivää!
Työelämä tekee meidät kiireisiksi ja se, mitä työltä jää aikaa, kuluu harrastusten tai lasten harrastusten parissa. Koti on siirtymässä japanilaiseen tyyliin tiukan intimiteetin piiriin eli ystäviä sinne ei kutsuta. Kuinka käy ystävyyden?
Ystävyys eri ikäluokkien, sosiaaliluokkien (on niitä!) ja ammattikuntien välillä harvinaistuu. Aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisiin on yhä vähemmän. Kaksi poikkeusta löytyy. Lasten harrastuksien parissa tutustuu uusiin vanhempiin - mutta vapaaehtoisten vähyyden vuoksi on parasta pysytellä ydisjoukon ulkopuolella, etenkin jos on jees-mies. Töitä on tarjolla enemmän kuin voimat sallivat.
Seurakunnassa on vielä mahdollisuus kohtaamisiin, mutta sielläkin on menty huonompaan suuntaan. Jumalanpalveluksen merkitys koko perheen juhlana on unohtumassa kasvatuksen puuttuessa. Pingiskerhoissa ei näe mummoja eikä ompelupiirissä nuoria kundeja.
Mitä tästä kaikesta seuraa? Itsekkyyden kasvua. Tärkeintä on, että minulla ja minun perheelläni menee hyvin. Yhteisöllisyyden kadotessa vahvistuu myös ajatus - yhteiskunnan tehtävä on huolehtia lähimmäisistäni ja itse asiassa myös minusta!
Hyvää ystävänpäivää! Ystävyys on retroa ja trendikästä, jos me niin päätämme!
Ystävyys eri ikäluokkien, sosiaaliluokkien (on niitä!) ja ammattikuntien välillä harvinaistuu. Aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisiin on yhä vähemmän. Kaksi poikkeusta löytyy. Lasten harrastuksien parissa tutustuu uusiin vanhempiin - mutta vapaaehtoisten vähyyden vuoksi on parasta pysytellä ydisjoukon ulkopuolella, etenkin jos on jees-mies. Töitä on tarjolla enemmän kuin voimat sallivat.
Seurakunnassa on vielä mahdollisuus kohtaamisiin, mutta sielläkin on menty huonompaan suuntaan. Jumalanpalveluksen merkitys koko perheen juhlana on unohtumassa kasvatuksen puuttuessa. Pingiskerhoissa ei näe mummoja eikä ompelupiirissä nuoria kundeja.
Mitä tästä kaikesta seuraa? Itsekkyyden kasvua. Tärkeintä on, että minulla ja minun perheelläni menee hyvin. Yhteisöllisyyden kadotessa vahvistuu myös ajatus - yhteiskunnan tehtävä on huolehtia lähimmäisistäni ja itse asiassa myös minusta!
Hyvää ystävänpäivää! Ystävyys on retroa ja trendikästä, jos me niin päätämme!
21.12.10
3.12.10
Ajatuksia itsenäisyydestä
Asiat, jotka on ollut vähällä menettää, tulevat tärkeiksi.
Bloggaajista ja lukijoista ei juuri kukaan ole kokenut aikaa, jolloin Suomi oli vähällä menettää itsenäisyytensä. Siihen aikaan meidän ajatuksemme aina itsenäisyyspäivänä tavalla tai toisella pyritään siirtämään. Osin siksi, että osaisimme kunnioittaa niitä, jotka puolustivat itsenäisyyttä ja osin siksi, että ymmärtäisimme, mitä meillä on.
Sotaveteraani ja sotainvalidi ovat meille sanoja, jotka liitämme vanhoihin miehiin. Kerran ne liitettiin nuorukaisiin, isiin, veljiin, poikaystäviin. Miehiin, jotka eivät olleet sen kummallisempia sankareita kuin sinä. He eivät olleet suunnitelleet sotilasuraa ja sodankäyntiä vaan hyvin tavallista elämää – opiskelua, työntekoa, hauskanpitoa. Nuoret miehet eivät aikoneet tulla tutuiksi jälkipolville sankarivainajien taulusta.
Mitä sellaista meillä on, minkä vuoksi silloin taisteltiin?
Itsenäisyys on jotain hyvin konkreettista. Kaksi sanaa kuvaa sen sisällön hyvin:
vapaus ja oikeudet. Suomen perustuslaista löytyvät perusoikeudet, jotka huomaamattamme ohjaavat tavallisia arkipäiviämme turvallista rataa.
Suomen perustuslain mukaan meistä ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tätä kaikkea kutsutaan termillä yhdenvertaisuus.
Sinulla on vapaus liikkua tässä maassa ja valita, minne tahdot asettua asumaan. Voit myös lähteä maasta ja saat tulla takaisin. Kotisi on rauhoitettu ulkopuolisilta, eikä kirjeitäsi sensuroida. Et joudu vankeuteen siitä, että ilmaiset ajatuksiasi.
Itsenäisyyden menettäminen on monelle merkinnyt henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden menettämistä. On mennyt myös oikeus elämään.
Sinulla on vapaus ja oikeus puhua omaa kieltäsi, oikeus opiskella, oikeus kuunnella haluamaasi musiikkia. Oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.
Kuulut ehkä johonkin yhdistykseen ja siitä saat myös vapaasti erota tai halutessasi vaikka perustaa oman yhdistyksen.
Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen ja jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.
Tässä on mainittuna vain osa aivan keskeisimmistä oikeuksistamme. Huomaisit arvostaa niitä, jos maassamme olisi yllättäen vieras johto, joka kumoaisi perusoikeutemme.
Minulle henkilökohtaisesti itsenäisyyden keskeisin merkitys näkyy salkoon vedetyssä lipussamme.
Tässä maassa saamme vapaasti uskoa ja opettaa, että Jeesus on maailman Vapahtaja. Isä meidän rukouksessa rukoilemme " Tulkoon sinun valtakuntasi". Sama rukous sisältyy siniristilippuun. Sanotaan, että Jumalan valtakunta on niiden ihmisten sydämissä, jotka uskovat Jeesukseen. Lippumme sisältää rukouksen, "anna valtakuntasi olla myös täällä meidän keskuudessamme. Anna tässä maassa olla niitä, jotka ovat matkalla Taivaan valtakuntaan." Ilman tätä rukousta vapautemme on vain määräaikaista.
Bloggaajista ja lukijoista ei juuri kukaan ole kokenut aikaa, jolloin Suomi oli vähällä menettää itsenäisyytensä. Siihen aikaan meidän ajatuksemme aina itsenäisyyspäivänä tavalla tai toisella pyritään siirtämään. Osin siksi, että osaisimme kunnioittaa niitä, jotka puolustivat itsenäisyyttä ja osin siksi, että ymmärtäisimme, mitä meillä on.
Sotaveteraani ja sotainvalidi ovat meille sanoja, jotka liitämme vanhoihin miehiin. Kerran ne liitettiin nuorukaisiin, isiin, veljiin, poikaystäviin. Miehiin, jotka eivät olleet sen kummallisempia sankareita kuin sinä. He eivät olleet suunnitelleet sotilasuraa ja sodankäyntiä vaan hyvin tavallista elämää – opiskelua, työntekoa, hauskanpitoa. Nuoret miehet eivät aikoneet tulla tutuiksi jälkipolville sankarivainajien taulusta.
Mitä sellaista meillä on, minkä vuoksi silloin taisteltiin?
Itsenäisyys on jotain hyvin konkreettista. Kaksi sanaa kuvaa sen sisällön hyvin:
vapaus ja oikeudet. Suomen perustuslaista löytyvät perusoikeudet, jotka huomaamattamme ohjaavat tavallisia arkipäiviämme turvallista rataa.
Suomen perustuslain mukaan meistä ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tätä kaikkea kutsutaan termillä yhdenvertaisuus.
Sinulla on vapaus liikkua tässä maassa ja valita, minne tahdot asettua asumaan. Voit myös lähteä maasta ja saat tulla takaisin. Kotisi on rauhoitettu ulkopuolisilta, eikä kirjeitäsi sensuroida. Et joudu vankeuteen siitä, että ilmaiset ajatuksiasi.
Itsenäisyyden menettäminen on monelle merkinnyt henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden menettämistä. On mennyt myös oikeus elämään.
Sinulla on vapaus ja oikeus puhua omaa kieltäsi, oikeus opiskella, oikeus kuunnella haluamaasi musiikkia. Oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.
Kuulut ehkä johonkin yhdistykseen ja siitä saat myös vapaasti erota tai halutessasi vaikka perustaa oman yhdistyksen.
Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen ja jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.
Tässä on mainittuna vain osa aivan keskeisimmistä oikeuksistamme. Huomaisit arvostaa niitä, jos maassamme olisi yllättäen vieras johto, joka kumoaisi perusoikeutemme.
Minulle henkilökohtaisesti itsenäisyyden keskeisin merkitys näkyy salkoon vedetyssä lipussamme.
Tässä maassa saamme vapaasti uskoa ja opettaa, että Jeesus on maailman Vapahtaja. Isä meidän rukouksessa rukoilemme " Tulkoon sinun valtakuntasi". Sama rukous sisältyy siniristilippuun. Sanotaan, että Jumalan valtakunta on niiden ihmisten sydämissä, jotka uskovat Jeesukseen. Lippumme sisältää rukouksen, "anna valtakuntasi olla myös täällä meidän keskuudessamme. Anna tässä maassa olla niitä, jotka ovat matkalla Taivaan valtakuntaan." Ilman tätä rukousta vapautemme on vain määräaikaista.
6.11.10
Terveys on aarre
Nautiskelin tänään Rautavden maratonin juoksun yhteydessä ystävän kanssa kympin matkan. Vielä vuosi sitten olin tukehtua eduskunnan koripallovuorolla. Sinnikäs ponnistelu on tuottanut tulosta ja tiedän, että jos saan olla terve, vuoden päästä kunto on taas hiukan parempi.
Elämäntapojen muuttaminen vaatii sinnikkyyttä. 12 kg:n pudotus vuodessa on vaatinut monta kieltäytymisen hetkeä ja mielessä on yhä pelko repsahtamisesta. Parhaaksi voimavaraksi on osoittautunut terve itserakkaus. Itseinholla ei pitkälle potki uppoamatta ensimmäisen ylimääräisen suupalan jälkeen itsesääliin.
Puoli tuntia on lyhyt aika, jos sen istuu sohvalla tai lehden ääressä. Kolme kertaa viikossa se on kuitenkin jo riittävän pitkä aika sopivan liikuntariippuvuuden syntymiseen. Tänään kävelin aamulla 4,5 km ja juoksin kympin, mutta vielä illalla olisi tehnyt mieli lähteä uudelleen liikkeelle. Jalkavaivojen jälkeen jokainen lenkki, koriskerta tai bodypump tuntuu lahjalta. Liiku sinäkin niin kauan kuin kroppa sallii. Aloita hellästi, itseäsi kuunnellen.
Elämäntapojen muuttaminen vaatii sinnikkyyttä. 12 kg:n pudotus vuodessa on vaatinut monta kieltäytymisen hetkeä ja mielessä on yhä pelko repsahtamisesta. Parhaaksi voimavaraksi on osoittautunut terve itserakkaus. Itseinholla ei pitkälle potki uppoamatta ensimmäisen ylimääräisen suupalan jälkeen itsesääliin.
Puoli tuntia on lyhyt aika, jos sen istuu sohvalla tai lehden ääressä. Kolme kertaa viikossa se on kuitenkin jo riittävän pitkä aika sopivan liikuntariippuvuuden syntymiseen. Tänään kävelin aamulla 4,5 km ja juoksin kympin, mutta vielä illalla olisi tehnyt mieli lähteä uudelleen liikkeelle. Jalkavaivojen jälkeen jokainen lenkki, koriskerta tai bodypump tuntuu lahjalta. Liiku sinäkin niin kauan kuin kroppa sallii. Aloita hellästi, itseäsi kuunnellen.
24.10.10
Valopää
Kaamosmasennuksen oireisiin kuuluu halu tankata hiilihydraatteja iltaisin. Kaamosaikana on tavallista, että paino nousee pari kiloa. Kymmenen vuoden suklaakekkerit hämäränhyssyssä tuovat siis parikymmentä liikakiloa, ellei valon voittaminen kevään tullessa saa aikaan ryhdistäytymistä liikkumisessa ja syömisessä.
Markkinoille on tulossa uusi, keksijätkin yllättänyt kaamosmasennuksen häädin - korvavalo. Kyllä olisi mummu ihmetellyt aikanaan, jos olisi käsketty sytyttää valot korvaan, ettei syksyn hämäryys voita alakulollaan.
Minun logiikkani mukaan korvavalo on osaratkaisu ylipaino-ongelmaan. Toinen apu voi löytyä diabeteksen hoitoon valmistetuista inkretiinimimeeteistä. Lääke tuo kylläisyyden tunteen ilman sivuvaikutuksia.
Markkinoille on tulossa uusi, keksijätkin yllättänyt kaamosmasennuksen häädin - korvavalo. Kyllä olisi mummu ihmetellyt aikanaan, jos olisi käsketty sytyttää valot korvaan, ettei syksyn hämäryys voita alakulollaan.
Minun logiikkani mukaan korvavalo on osaratkaisu ylipaino-ongelmaan. Toinen apu voi löytyä diabeteksen hoitoon valmistetuista inkretiinimimeeteistä. Lääke tuo kylläisyyden tunteen ilman sivuvaikutuksia.
16.10.10
Samaa mieltä
Asiasta, jossa toisen puolen argumentteja ei ymmärrä, on vaikea käydä rakentavaa keskustelua. Homoista, siitä nyt puhutaan.
Otan kantaa pariin asiaan. Itse homoudesta olen samaa mieltä kuin Päivi Räsänen. Jumala rakastaa jokaista ihmistä riippumatta hänen taipumuksistaan, mutta hän ei hyväksy kaikkea sitä, mitä me taipumustemme pohjalta toteutamme elämässämme.
Ensinnäkin - kristityt eivät luule olevansa parempia kuin muut ihmiset. Tai osa voi luulla olevansa, mutta se ei ole kristinuskon sisällöstä nouseva käsitys. Jokainen ihminen on Jumalan edessä samanarvoinen ja sen opetuksen mukaan kristityn tulee suhtautua lähimmäisiinsä. Se, että joku pääsee Taivaaseen ja joku toinen taas ei, ei ole mitenkään riippuvainen ihmisen hyvyydestä.
Toisekseen - tuomitseminen ei ole sitä, että kertoo lakien sisällöstä. Se ei ole edes syyttämistä. Jumala on antanut lain - meidän tehtämme on kertoa sen sisällöstä. Tähän lakiin sitoutunut omatunto syyttää, Jumala tuomitsee.
Kolmanneksi - Jumala myös armahtaa. Sekään ei ole meidän tehtävämme. Vaikka minä "armahtaisin" ja alkaisin hyväksyä omassa ja toisten elämässä sitä, mikä on Jumalan lain vastaista, se ei auta Tuomarin edessä. Onko siis parempi rakastaa lähimmäistään niin, että antaa hänen kulkea hyvällä mielellä kohti tuomiota ja rangaistusta vai pahoittaa hänen mielensä kertomalla, mihin hän on syyllistynyt ja syyllistymässä, jotta hänellä on mahdollisuus saada vapauttava tuomio?
Otan kantaa pariin asiaan. Itse homoudesta olen samaa mieltä kuin Päivi Räsänen. Jumala rakastaa jokaista ihmistä riippumatta hänen taipumuksistaan, mutta hän ei hyväksy kaikkea sitä, mitä me taipumustemme pohjalta toteutamme elämässämme.
Ensinnäkin - kristityt eivät luule olevansa parempia kuin muut ihmiset. Tai osa voi luulla olevansa, mutta se ei ole kristinuskon sisällöstä nouseva käsitys. Jokainen ihminen on Jumalan edessä samanarvoinen ja sen opetuksen mukaan kristityn tulee suhtautua lähimmäisiinsä. Se, että joku pääsee Taivaaseen ja joku toinen taas ei, ei ole mitenkään riippuvainen ihmisen hyvyydestä.
Toisekseen - tuomitseminen ei ole sitä, että kertoo lakien sisällöstä. Se ei ole edes syyttämistä. Jumala on antanut lain - meidän tehtämme on kertoa sen sisällöstä. Tähän lakiin sitoutunut omatunto syyttää, Jumala tuomitsee.
Kolmanneksi - Jumala myös armahtaa. Sekään ei ole meidän tehtävämme. Vaikka minä "armahtaisin" ja alkaisin hyväksyä omassa ja toisten elämässä sitä, mikä on Jumalan lain vastaista, se ei auta Tuomarin edessä. Onko siis parempi rakastaa lähimmäistään niin, että antaa hänen kulkea hyvällä mielellä kohti tuomiota ja rangaistusta vai pahoittaa hänen mielensä kertomalla, mihin hän on syyllistynyt ja syyllistymässä, jotta hänellä on mahdollisuus saada vapauttava tuomio?
Subscribe to:
Posts (Atom)
