Luottamushenkilönä seurakunnassa

Osallistuin tänään arkkihiippakunnan luottamushenkilöille järjestämään neuvottelupäivään. Alustin aiheesta Iloinen taakka, innostava vastuu, luottamushenkilön rooli, mahdollisuudet ja tehtävät. Otsikoltaan haastava aihe.

Tuntuu, että luottamushenkilöillä olisi hyvä olla tehtävässään käytössä sekä tulevaisuusselonteko että menneisyysselonteko. Seurakunnassa on mahdollisuus olla aktiivisesti ideoimassa uutta, luomassa hyviä käytäntöjä, rikkomassa vääriä perinteitä ja arvioimassa, mikä toimii tulevaisuudessa.

Samalla on tärkeä muistaa, että kirkko seisoo sellaisella kauan sitten asetetulla pohjalla, jonka erityisluonnetta ei poista esimerkiksi verotusoikeus. Kirkkojärjestys ei sido kirkkoa eikä luottamushenkilöitä ”yleiseen mielipiteeseen” vaan Jumalan ilmoitukseen Raamatussa ja luterilaiseen tunnustukseen. Harri Raitis toteaa Luottamushenkilön selviytymisoppaassa: ”Kristilliseen uskoon perustuva demokratia lähtee siitä, että perimmäinen totuus on olemassa ja riippumaton meidän äänestyksistämme.”

Uudet prillit

Sain tai paremminkin jouduin ostamaan uudet silmälasit. Vanhat hajonneet olivat onneksi oikeasti vanhat. Se harmitti vähän, että lasit hajosivat tilanteessa, josta olisi saattanut saada vakuutuskorvausta, ellemme olisi nostaneet omavastuun rajaa vakuutusmaksun alentamiseksi.

En voi silti valittaa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana olen saanut kolmet silmälasit vakuutuksesta. Ensin sain jalkapallon naamaan, toiset vääntyivät pienten lasten käsiin ja kolmannet linssit tärveltyivät seurakunnan lastenleiriä vetäessä. Yhdet maksoi vielä periaatteessa yliopisto tutkielmapalkinnon muodossa.

Silmälasit ovat silti järkyttävän hintaiset. Ihmettelen, miksi ei arjen selviämiselle välttämättömään tuotteeseen saa tukea.
Pohdin asiaa joku vuosi sitten köyhänä opiskelijana seuraavasti:

Arvonlisäverotusta pitäisi pohtia uudelleen. Hammasproteesit ovat verottomat, mutta silmälasit eivät. Ymmärrän hyvin, että ilman hampaita ei voi kuin imeskellä ruokaansa, mutta ilman silmälaseja ei löydä edes imeskeltävää!

Yhtä omituinen on käytäntö, että silikonien alettua vaivata rinnuksisssa Kela korvaa tarvittavan hoidon. Jos sen sijaan silmien laser-leikkaus epäonnistuu, kysymys on kosmeettisella perusteella tehdystä leikkauksesta, jonka korjailu ei kuulu korvauksen piiriin.

Kaikkea ei voi verovaroilla maksaa, mutta jonkinlaista tasausta voisi harkita meille heikkonäköisille - eikä vain heikon näköisille.

Kummallinen kiinteistövero

Tutustuin tällä viikolla työtehtävässä erääseen merkilliseen verotuksen epäkohtaan. Tarinan muodossa se menee näin:
Kaverukset Lasse ja Pauli päättivät perustaa asunto-osakeyhtiön ja rakennuttivat perheilleen paritalon golfkentän ja laskettelurinteen läheisyyteen. Lassen puolikkaasta tehtiin vähän isompi, koska lapsiakin oli enemmän. Elo oli sopuisaa, mutta Lasse ja hänen puolisonsa jäivät työttömiksi ja muuttivat työn perässä pois. Heidän asuntoonsa oikeuttavat osakkeet osti vapaa-ajanasunnokseen mukava eläkeläispariskunta.
Tuli kiinteistöveron maksun aika. Yllätys, yllätys! Koska yli puolet yhtiön pinta-alasta oli vapaa-ajankäytössä, kiinteistöveroprosentti oli kolminkertaistunut. Yksi rakennus, yksi veroprosentti. Niin sanoo laki!

Rullilla

Syksyisen kuulaassa värikylläisessä säässä oli nautinto päästä vielä luistelemaan. Märkiä lehtiä oli rullien alla vain muutamassa kohdassa niin, että piti varoa sivuluisua. Suosittelen taas kerran rullaluistelua kaikille, joiden jalat eivät tahdo kestää juoksua. Suojukset polviin, kypärä päähän ja sauvat käsiin.

Etätyössä

Ensimmäinen kuukausi etä-lähityön vaihtelua on nyt reilustikin takana. Olen työskennellyt pääsääntöisesti kolme päivää Helsingissä ja kaksi päivää etänä kotoa. Hyviä ja huonoja puolia on jo tullut esiin.

Tuntuu hyvältä saada keskittyä työhön Helsingissä ilman kiirettä kodin touhuihin. Olen voinut silti iltaisin kävellä, aamulla käydä kuntosalilla ja eilen pääsin vuosien jälkeen pelaamaan lapsena ja nuorena harrastamaani koripalloa.

Se, että minulla on tämä mahdollisuus, merkitsee että kotona puolisoni huolehtii lasten arjesta harrastuskuljetuksineen. Vaikka siivoan ja pyykkään kotiin saavuttuani, tuntuu siltä että vapautta ja vastuuta ei ole helppo jakaa tasapuolisesti.

Ihailen kansanedustajien puolisoita! He muodostavat tärkeän voimavaran maamme päätöksenteolle. Tosiasiassa tilanne on se, että jos he sanoisivat jyrkän ein, moni 200:sta vastuunkantajastamme jättäytyisi tehtävästään

Minne kotiäidit ovat kadonneet?

Tänään uutisoitiin, että Suomesta ei enää löydä tilastojen perusteella kotiäitejä. Vaikutti siltä, että asiaa pidettiin positiivisena. Uutinen kertoi, että päivähoidon ja vanhempainvapaiden kehittyminen on vaikuttanut siihen, että naisten ei enää tarvitse valita joko uraa tai perhettä.

Tätä on suomalainen asenneilmasto. Naisen, joka jää kotiin hoitamaan lapsiaan on siis tarvinnut valita perhe uran sijaan. Entä jos faktaa onkin se, etteivät meidän verotuksemme ja tulonsiirtomme tee mahdolliseksi perheen valitsemista. On tehtävä myös uraa.

Osa naisista onnistuu siinä, että hoitaa kodin, tekee väitöskirjaa ja juoksee maratonin kaksi kertaa vuodessa. Osa käy töissä ja miettii, kuinka hyvä koko perheelle olisikaan se, jos äiti olisi kotona. Sitten on vielä joukko niitä naisia, jotka hoitavat lapset kotona. Miksi heitä ei näy tilastoissa, on arvoitus. Ehkä se johtuu siitä, että he ovat ”vain kotona” ja saavat ”kodinhoitotukea”.

Kotiäitiyden työvoimaa uusintava vaikutus pitäisi vihdoin tunnustaa. On varmaa, että perheen toinen vanhempi jaksaa paremmin antaa panoksensa työelämässä, jos toinen kantaa isomman vastuun lapsista ja kodista. Luonnollisesti on mahdollista, että kotona oleva vanhempi on isä, mutta nainen tuntee useammin kotivanhemmuuden omakseen. Verotusta on muutettava niin, että yhden työssäkäyvän vanhemman talous saa tasa-arvoisen kohtelun.

Hyvä hoito on velanmaksua

Olin viime viikolla kuuntelemassa tiedotustilaisuutta egyptiläisen Eveline Fadayelin oleskelulupahakemuksen hylkäämisestä. Tilanteessa Fadayelin poika kertoi, kuinka he Suomessa asuvien veljesten kesken näkevät tilanteen. Äiti on pitänyt heistä huolen, kun he olivat lapsia. Nyt on heidän aikansa pitää huolta äidistä, joka on sairas ja jolla ei ole omaisia Egyptissä.

Tilaisuus oli koskettava ja se on mielessäni nyt, kun edessä on vanhustenhoitoa koskeva välikysymyskeskustelu. Me olemme velkaa niille, jotka ovat rakentaneet tätä maata sodan jälkeen. Olemme velkaa hyvän hoidon verran isille, äideille, sedille ja tädeille, isovanhemmillemme. Meidän hyvästämme on suurin osa heidän ahkeruutensa ansiota.

Maailmalla kulkee sananlasku – Tärkeämpää kuin olla tärkeä on olla ihminen. Toisinaan tuntuu, että hallitusohjelma on tärkeiden ihmisten kirjoittamaa tärkeää tekstiä. Se, mitä on sanottu vanhustenhoidon tavoitteista, on kirjoitettu, koska on jotain siitäkin osa-alueesta kirjoitettava. Vaalilupaukset ovat unohtuneet.